Minä ja sohva - the break up

Nyt alkaa olla pötkötetty tarpeeksi.   4 viikkoa pelkkää lepäilyä takana. Voisi luulla, että olisi ottanut koville, mutta aika meni aika nopeasti ja keho vissiin tarvitsi lepoa.  Monet kehoilijat valittaa aina, kun on pari viikkoa ollu tekemättä mitään, että lihakset on paineettomat jne. Emminä vaa huomaa mitään.  Joko mulla lähti kaikki lihakset tänä aikana, tai sit tätä laardia on vaan niin paljon tässä päällä, että fiilis on mukavan pomppiva ja irtonainen ihan luonnostaankin.

Paino on tullu alas kilon verran, mikä tarkoittaa siis sitä, että lihakset on hävinneet oikeasti. Rasvasta tuo ei ole lähteny, sen voin kertoo.  Ja hei, pizzanaama is back!!! Paras juttu ikinä!!! Siis ei todellakaan ole.  Kiitos uuden Lio-kilpparilääkityksen, hormonitoiminta on enemmän tai vähemmän solmussa, näppyä pukkaa tohon suun ympäristöön samaan tahtiin kuin hyvinä herajuoma-aikoina konsanaan. Läski finninaama. Nyt menee LU-JAA!

Jaahas. Millonhan toi täti katselis taas peilistä.... :/

Onneksi olo on ollut muuten hyvä ja lisämunuaiset eivät ainakaan vielä taida piiputtaa lääkityksen takia. Lepo on varmasti auttanut siihen, ja tilasin myös iHerbistä yrtti-tuotetta, joka sisältää sian lisämunuaisten kuoriosaa.  Sitä alan napsimaan nyt kun lähden takaisin salihommiin.  Lion nostot olen tehnyt maltilla, jotta mahdollisilta komplikaatioilta vältyttäisiin.  Luulisin että hoito tulee kestämään vielä muutaman kuukauden nousujohteisesti, ennenku alkaa potkimaan kunnolla.  Vielä ei mitään erikoisia muutoksia olotilaan ole näkynyt. 

Viime viikonlopun olin lunta paossa ihanaisen ystäväni Lauran luona Oulussa.  Oli mahtavan rento viikonloppu, mimmit veti pihviä ja punkkuglögiä naamaan oikein olan takaa ;)  Pääsin myös pitkästä aikaa saunaan. Edellisestä kerrasta on kulunut noin puolisen vuotta. Ja tulipa todettua yksi kilpparivaivaisen perusoireista koskevan myös minua, nimittäin kuumansietokyky on ihan olematon.  Pystyin olemaan saunassa ihan hyvän aikaa, mutta tosi nopeasti tule erittäin etova ja huono olo. Piti juosta parvekkeelle, 10 asteen pakkaseen. Siellä mä istuin 10 minsaa pyyhe päällä, eikä tullut edes kylmä.  Tajusin, että mun kesän yöunet oli sen takia huonoja, että koska oli niin lämmin, oli paha olla.  En varsinaisesti hikoillut, mutta lämpö tuntui sietämättömältä.  Sama vielä nykyäänkin, myös useana yönä tällä viikolla oli pakko avata ikkuna, kun oli niin pirun kuuma, ettei voinu nukkua.  Siis myös niinä öinä, jolloin oli 15 astetta pakkasta…

Paleo-koekeittiö on myös jatkanut toimintaansa aktiivisena.  Mass.fi-sivustolta bongasin bodari-korvapuustien ohjeen ja sovelsin sitä paleotyyliseksi.  Aijjettä, maidoton, viljaton, hiivaton ja sokeriton pulla on ihan mahdollinen ja maku oli myös todella lähellä aitoa korvapuustia!  Tällä viikolla testailtiin myös luolanaisen pinaattikeitto sekä riisipuuro, joista tuli oikein mainiota. Jesh, joulu on pelastettu, kun riisipuuron voi tehdä helposti kookosmaitoon!!!

http://hannablog.mass.fi/2012/11/25/korvapuustin-proteiiniversio-kreatiinikuorrutteella

Ikäväkseni on todettava myös, että talvi on vissiin tullut jäädäkseen. Talvi on hanurista. Vihaan sitä.  Mä vihaan sitä ainaista pukemista ja riisumista.  Mä vihaan sitä, että ulkona on aina liikaa lunta, tiet ei ole aurattu ja on liukasta liikkua, jokaista askelta joutuu varomaan.  Mä jouduin jättämään mun armaat fillarini nyt kellariin, mikä on suurin pettymys.  Viime talvena lumet tuli vasta tammikuussa, ja toivoin että saisin fillaroida tänäkin vuonna pitkään. Julkinen liikenne kun ei ole hyvä vaihtoehto mulle, koska se sisältää paljon odottamista ja liikaa tuntemattomia ihmisiä.  Suora yhteys silmittömään raivokohtaukseen.  Pitää lueskella sitä meditointi-kirjaa vielä vissiin hieman enemmän, etten päädy poliisi-tv:hen…

Tänä viikonloppuna aion tehdä paluun Töölö Gymille ja kokeilla, vieläkö painot pysyy käsissä ja kuinka paljon voimatasot on kuukaudessa laskeneet.  Jännittää, suoraan sanottuna.  Teen kevyttä koko vartalon treeniä ja nostan tehoja pikkuhiljaa tulevina viikkoina.  Mä olen melkein hysteerisen varovainen, koska nyt pahinta mitä voisi tapahtua on, että kortisolit hyppää taas kattoon ja sit lisämunuaiset väsähtää.  Maltti on valttia, mutta mistähän sitä tähän reikäpäähän sais…?

Oujee viikonloppu kopaisemista vaille valmis, ottakaahan rennosti! Nii ja muistakaa pötköttää…!   ;D

T. Lötköpötkö

Pötkötystä

Viimeiset 2 viikkoa elämä on ollut juurikin tuota. Pötkötystä. Hirveetä sanoa, mutta se taitaa olla ihan totta, että ”kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon per***ssä”.  Ekat pari päivää levossa oli aika kamalia, tylsää kun ei ollut töiden jälkeen oikein muuta kuin telkun katsomista.  Yöunet ovat kyllä nykyään parantuneet, saatan nukkua jo kokonaisia öitä välillä putkeen, ja unen laatu on syvempää. Nukkuminen rules!! 
 

Kilpparivaivaisen normipäivä

Kävin pari vkoa sitten lekurillani.  Hän määräsi minulle uuden kilpirauhaslääkkeen, Liotyroniinin, joka sisältää siis sitä T3-hormonia pelkästään.  Lääkäri katsoi myös sylkitestini tulokset ja hänen arvionsa on, että seuraava askel olisi juurikin lisämunuaisten uupuminen, sillä kortisolitasot olivat sen verran huikaisevat.  Ja koska kaikki muut toimenpiteet oltiin jo tehty kropan rauhoittelemiseksi (aerobinen minimiin, lisäravinteet tukemaan kilpirauhasta, sekä ruokavalio suoliston hyvinvoinnin takaamiseksi), jäi jäljelle enää salitreenien vähentäminen.  Olin pelännyt tätä tuomiota.  Kyllähän mä sen tiesin, että 5 päivänä viikossa kovan treenin tekeminen suoraan dieetin jälkeen ei varmastikaan ollut antanut kropalle tarpeeksi mahdollisuuksia palautua. Mutta päätin sitten olla ajattelematta sitä tai ainakin olla sanomatta ääneen, sillä toiveella, ettei se olisi totta.

Lepo tulee auttamaan uuden lääkityksen aloittamisessa. Tätä lääkettä aletaan ottamaan pienillä annoksilla, nostetaan parin viikon välein, kunnes löytyy annostus, joka tehoaa. Sopivan annostuksen löytymiseen voi mennä jopa puolisen vuotta. En halua kiirehtiä, koska olen lukenut, että useille on käynyt niin, että kun ovat hätäisenä nostaneet annoksen liian nopeasti maksimiin, on lisämunuaiset uupuneet ja sit on pitänyt ajaa T3-lääkitys alas ja aloittaa hydrocortison-kuuri lisämunuaisille ja aloittaa vasta sen jälkeen T3:sen ottaminen uudelleen alusta.  Eli lepo antaa lisämunuaisille hieman buustia, kun uusi lääkitys saattaa olla niille rankka juttu.

No tämähän tarkoittaa vääjäämättä sitä, että hyvästi ensi vuoden syksyn SM-kisat. En ehdi mitenkään sinne, dieetille kun pitäisi lähteä vuodenvaihteessa, enkä ole siinä vaiheessa vielä läheskään pelikunnossa.  Lievästi sanottuna vi**ttaa!  Mä olin odottanut niin pitkään, että pääsisi taas lavalle. Kisatavoite on nyt siirretty kevääseen 2014.  Tuntuu todella pitkältä ajalta, mutta toisaalta, äkkiähän tämä aika nytkin on mennyt ja vaikka tuo kevätkisa olisi seuraava tavoite, vuoden päästä tähän aikaan olen taas dieetillä. Talvidieetti once again… hyhhyh. 

Ja tämä on siis se ideaalitilanne, JOS kaikki menee nappiin.  Olen tiedostanut myös vahvasti sen, ettei ole sataprosenttisen varmaa, pääsenkö enää ikinä sellaiseen terveydentilaan, jossa kilpaileminen body fitnessissä olisi realistista.  Pahimmassa tapauksessa tämä uusi lääkitys ajaa lisämunuaiset uupumukseen, jonka takia pitää ottaa se hydrocortison käyttöön, mikä taas on niin anabolinen aina (itse kilpirauhashormonitkin sitä ovat…), että se saattaa syödä mun lihakset siihen malliin, etten ehdi ennen 40 ikävuotta hankkia niitä takas. Nykyisiä patteja on työstetty salilla kuitenkin se 5 vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti, joten jos ne nyt menetän, se on hyvästi tälle lajille.  

En halua vielä ajatella, mitä tapahtuisi jos näin kävisi. Mitä mä sitten keksisin? Mitä mä ylipäätään tein ennenku aloitin kisoihin treenaamisen? Se elämä tuntuu niin kaukaiselta tällä hetkellä.  No siis minähän tein töitä sillon. Kun tekee vähintään 10 tuntia päivässä töitä, ei riitä aikaa miettiä, onko elämä muuten tyhjää ja merkityksetöntä. Vapaa-ajanvietto-ongelmia ei ole.

Toistaiseksi on pakko kuitenkin ajatella, että paranen ja pääsen vielä treenaamaan kovaa ja joku päivä seisomaan lavalla line-upissa.  On pakko pitää tavoite ja unelma mielessä ja ajatella positiivisesti, koska jos ajattelee vain miten kaikki tulee kuitenkin menemään päin hanuria, toteutuukin nuo ajatukset varmasti ennemmin tai myöhemmin.   Murehdin sitten, kun ongelmat vasta realisoituvat, en ennemmin.

Ja tosiaan kyllähän tämä lepääminen ihan kivaakin on, vaikka alkuun tympi kovasti.  Olen käynyt hieronnassa, venytellyt paljon ja nukkunut myös paljon. Valmentajani Jamppa laittoi minuun myös akuneulat viime viikonloppuna. Elämäni ensimmäinen akupunktio oli enemmän tai vähemmän järkytys. Olo oli hyvä sen jälkeen ja jotkut hormonit ainakin lähti jylläämään sen jälkeen ;) , mutta itse neulojen laittaminen oli piikkikammoiselle ikävä kokemus. Se ei varsinaisesti sattunut, mutta neulat osuivat sellaisiin kohtiin, että hermosärkyä säteili joka puolelle.  Lähipiiri sanoi myös, että olin hoidon jälkeen paremmalla tuulella. Lie ollut se päähän laitettu akuneula, jonka Jamppa sanoi lievittävän aggressiota :D

On ollut jokseenkin ihanaa elää ilman kamalia aikatauluja.  Viikonloppuisin ollaan käyty syömässä ulkona, leffassa, keilaamassa ja kauppoja kiertämässä hyvinkin ex tempore-tyylillä.  Tähän asti kalenterini on ollut viikonloppuja myöten täynnä. Mitä tarkempi minuuttiaikataulu on ollut, sitä tyytyväisempi olen ollut minä.  Olen sietänyt myös todella huonosti yksin olemista.  Jos perjantaina ei ollut sovittu lauantai-illaksi menoa, olin niin ahdistunut, että en ole meinannut unta saada.  Tämä tilanne on nyt kääntynyt päinvastoin.  En yksinkertaisesti pysty sitoutumaan mihinkään tapaamisiin pidemmälle tulevaisuuteen.  Arvon aina viimeiseen asti ahdistukseni tasoa, ja teen päätöksen osallistumisestani viimetunneilla.  Monet kivat pikkujoulut ja rakkaidenkin ihmisten tapaamiset on jäänyt väliin tämän syksyn aikana, koska liian ison porukan tapahtuma on saanut minut varpailleen. Jos tiimin koko kasvaa yli 3 henkeen, on ollut vaikeaa olla keskustelussa mukana.  Olen jäänyt mieluummin kotiin. Yksin oleminen on kivaa, ei tarvitse kertoa kenellekään, miten menee, koska ei ole kovin positiivista sanottavaa. Kotona ei myöskään tarvitse hävetä itseään ja näitä vatsamakkaroita, jotka vaan kasvavat edelleen. En yksinkertaisesti jaksa selitellä kenellekään, miksi olen nykyään tämännäköinen. En oikeastaan halua tavata ketään, ennen kuin olen takaisin oma itseni. Omalla itselläni tarkoitan sitä ulospäin suuntautunutta ja iloista ihmistä, joka rakastaa olla seurassa ja nauraa... Mä niiiiiiiiiiiiin niin niin vihaan tätä kilpirauhasen ongelmaa!!!!

Toivon että ystävät ymmärtävät, etten vaan pysty aina tulemaan paikalle, vaikka niin kovin haluaisinkin. Ahdistus on vaan niin sietämätöntä välillä. Kun on liian tietoinen itsestään, on julkisilla paikoilla hankalaa olla. Eikä mulla kyllä ole vaatteitakaan, jotka mahtuisivat enää päälle ;D Pullea tyttö onkin keskittynyt luolanaisen keittiössään paleo-kokkaukseen ja reseptien loihdintaan.  Olen huomannut, että ihan kaikkia lempiruokiani pystyy tekemään täysin viljattomasti ja maidottomasti.  Yksi päivä tein lasagnee. Valkokastike tehtiin kookosöljyyn, riisijauhoon ja kookosmaitoon. Lasagnelevyjen osaa näytteli kesäkurpista sekä aasialaisesta putiikista ostamani riisipaperit (eli riisistä tehty makaronia muistuttava ohut levy).  Myös koekaniini oli allekirjoittaneen lisäksi sitä mieltä, että vetää vertoja normilasagnelle, eikä muuten turvota pätkän vertaa! Jos rekrytointi alkaa maistua puulta, ehkä mä avaan paleo-ravintolan… Tosin paleo-dieetillä on ollut ihan helppo syödä missä tahansa ravintolassa. Perunat jne. voi aina korvata kasviksilla ja pyytää jättämään maidollisen kastikkeen pois. Olen ollut todella positiivisesti yllättynyt. Yksikään tarjoilija ei ole näyttänyt nyrpeää naamaa, vaan suhtautuminen on ollut hyvää ja ovat ilmeisesti tottuneet erikoisruokavalioihin ainakin täällä Helsingissä.

Luolanaisen koe-keittiössä tapahtuu

Lopputulos. Omnom ^_^

Olen marraskuun loppuun hissukseen, joulukuun alussa palailen pikkuhiljaa salihommiin. Omaa kuntoa, sykkeitä ja voimia pitää tarkkailla koko ajan, ettei lähde vetämään liian kovaa (kuten ehkä on meikäläisellä usein tapana tehdä…KÖ!!). Toivon, että kroppa kestää treeniä eikä paraneminen ota takapakkia. Sitä ennen torjun stressiä levolla ja nautiskelulla. Torstaina luvassa Helsinki Day Spa ja kasvohoito sekä pedikyyri, aijjaij kyllä kelepaa! Ja viikonloppuna voisi käydä taas hot joogailemassa ja edistää tuota meditaatio-kirjan lukemista. Tai vaan pötköttää. Joo pötkötys on kivaa. Pöt pöt. Zzzzzzzzzzzz ;)

Pumpuliunia!

t. Nukkumatin uusi bestis, Tiia

Tukikampanja pystyyn

Maailmasta löytyis niin paljon tärkeitä asioita, joihin voisi lahjoittaa rahaa ja aikaa ja tukeaan.  On kuitenkin tärkeää huolehtia myös itsestään; antaa elämänsä tärkeimmälle henkilölle tukea ja aikaa.  Joskus tuntuu helpommalta yrittää pelastaa maailma kuin itsensä.  Itselleni on helpompi huolehtia toisten hyvinvoinnista ja unohtaa itseni.  Omat tarpeet ovat jääneet itseltäni (liian!) usein kuulematta.  Nyt päätin kuitenkin alkaa panostamaan itseeni uudella tavalla. Lisämunuaisteni tukikampanja on alkanut!

Vasta sairastuttuani kilpirauhasen vajaatoimintaan olen pysähtynyt miettimään, miten olenkaan laiminlyönyt itseäni koko elämäni ajan.  Tästä kilpirauhasen vajaatoiminnasta on ihan turha syyttää pelkkää fitness-harrastustani. Siemen tälle sairaudelle on kylvetty jo aikoja sitten.  Ennennäkemätön fyysinen stressi varmasti vain laukaisi sen, joka olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin. Onhan tämä vajaatoiminta jokseenkin perinnöllistäkin.

Jokaisella meistä on varmasti omat kipukohtamme.  Se, miten käsittelemme niitä, on taas hyvin yksilöllistä.  Asioiden läpikäyminen on usein vaikeinta, ja itse olenkin oppikirjaesimerkki siitä, miten asioiden läpikäymisen voi hienosti välttää: Unohtamalla itsensä.  Itsensä unohtaminen on helppoa. Ei siihen tarvita muuta kuin tarvittava määrä tai tarpeeksi vaativia projekteja, joita sitten aletaan SUORITTAA.  Suorittamista voi helposti harjoittaa työelämässä, perhe-elämässä, parisuhde-elämässä, harrastus-elämässä jne.  Suorittamisesta seuraa stressiä.  Ja stressistä seuraa pitkittyessään sairastumista, kun elimistö sanoo, että ”nyt riitti”.

Suorittaminen on hienoa!  Voi painaa duunissa pitkää päivää ja saada hyvää mieltä, kun tekee vähän enemmän kuin muut ja pomot kehuu tuloksia. Parisuhteessa voi yrittää miellyttää toista niiiiiin paljon ja olla vaatimatta itselleen mitään.  Ja kun kerran kuussa toinen muistaa osoittaa kiintymystään, tuntuu se lottovoitolta. Kannatti toimia kynnysmattona!  Harrastaakin voi niin maan perkeleesti.  Verenmaku suussa painetaan aina vaan pidempiä ja kovempia lenkkejä, nautitaan endorfiineista ja toisten ihailusta.  Jopa pitsiä voi nyplätä siihen malliin, että silmissä sumenee. Kun keskittyy johonkin muuhun kuin itseensä, aika menee siivillä ja kalenteri näyttää täydeltä. Eihän siinä ehtisikään miettiä, että miltä minusta tuntuu tai teenkö asioita, joista pidän. Saati että teenkö nyt asioita, jotka parantavat elämänlaatuani PITKÄSSÄ JUOKSUSSA.

Muiden ihmisten miellyttäminen onkin muuten kätevintä ikinä.  Niin kauan kun keskittyy asioihin, joihin ei voi itse vaikuttaa, on projekti ikuinen (esim. toisten ihmisten ajatukset ja tunteet).  Itse olen tähän saakka aina keskittynyt vain miettimään, miten loukkaisin muita vähiten, miten saisin työkavereideni/esimieheni arvostusta, miten kaikki viihtyisivät kanssani eikä kellään olisi murheita, miten tuokin ihminen nyt minuun rakastuisi.  Minun ahkeruuteni tai hiusteni kampaus tai rasvaprosentti varmasti ovat niitä asioita, jotka edellä mainittuihin hyväksyviin toimintoihin vaikuttaa! Siksi pitää vaan yrittää kovemmin, olla kiltimpi, olla kauniimpi, olla lihaksikkaampi, olla rikkaampi, olla fiksumpi.

Vaan kuinka kävikään tällä toimintamallilla ja mikä on lopputulema? No ei kovin mairitteleva (= ylipainoinen ja sinkku fitness-norsu täällä moro!).  Kaikilla elämän osa-alueilla voi tulla ylikuntoon. Termi sopii mielestäni erinomaisesti myös muuhun elämään kuin urheiluun.  Kun ihminen stressaa,  alkuun tuntuu kivalta.  Elimistö (lisämunuaiset) alkavat erittää kortisolia, jonka avulla pysymme skarppeina ja ajatus juoksee.  Unta ei tarvitse kuin pari tuntia, kebab-rulla ja täält taas tullaan!  Kun lisämunuais-parat ovat joutuneet työskentelemään extraa viikkoja, kuukausia, jopa vuosia (!), ne väsähtävät. Kortisolia ei enää eritykään edes perus-elämisen verran.  Oireet ovat hyvin samankaltaisia kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassakin (ja myös hyvin yksilöllisiä).  Usein nämä kaksi vitsausta kulkevatkin käsi kädessä, tietääkseni toinen voi aiheuttaa toisen, kummin päin tahansa.  Vielä on omalla kohdallani epäselvää, miten uupuneet omat lisämunuaiseni ovat, mutta siihen saan tulokset parin viikon sisällä.

Tuloksia odotellessa lisämunuaisia voi tukea ihan kotikonstein.  Useimmille nämä ovat aivan riittäviä, ja seuraavilla ohjeilla uskon kaikkien voivan parantaa elämänlaatuaan huomattavasti ja ennaltaehkäistä tulevaisuuden vaivoja.  Henkisen stressin kanssa kamppailu on hyvin henkilökohtaista, ja siihen jokaisen kannattaa panostaa omalla tahollaan. Siihen hyviä lääkkeitä voi olla ystävien seura, meditointi, kirjojen lukeminen, opiskelu tai vaikkapa tarvittaessa psykoterapia.  Sen sijaan kaikkien meidän fysiikka arvostaa taatusti yhtä paljon seuraavia asioita: Riittävästi ja laadukasta lepoa, ravintoa sekä liikuntaa.  Jos joku väittää, ettei hänen kroppansa tule hyötymään näihin asioihin panostamisesta, voi tulla esittämään perustelunsa mulle vaikka ihan facetoface - omat hammassuojat mukaan!

   1. Lepo

Uni on välttämätöntä.  Unen aikana elimistö palautuu ja korjaa itseään. Jos tähtäät harjoittelussasi kasvuun, on muistettava että lihas kasvaa levossa, eikä siellä salilla!  Tällä hetkellä nukun enemmän kuin paljon, ihan jo siksi, että kilppari väsyttää aivan pirusti.  Tulevaisuudessa aion panostaa myös enemmän lepäämiseen, varsinkin tulevien dieettieni aikana.  Menen vaikka ilta kasilta nukkumaan, että saan yli 8h unet!  Pyrin menemään klo 22 sänkyyn, ja vähentelen valoja jo hyvissä ajoin. Venyttely on loistavaa iltapuuhaa. Luen sängyssä usein kirjaa, koen sen rauhoittavan ja unen tulevan nopeammin, kun ajatukset ei laukkaa ympäriinsä.  Otan myös melkein joka päivä päikkärit työpäivän päätteeksi.  Myös kofeiinipitoisia juomia vältän klo 15 jälkeen.

Tuntuuko tutulta? Auttaisiko myös Sinua kirjan lukeminen tai piikkimatolla makoilu?

2.  Ravinto

Ei riitä, että syö. Pitää syödä oikein. Jokaisen kroppa sietää varmasti eri tavalla eri ravinteita, joten omaa oloaan on kuunneltava, mutta lienee ihan oikeutettua väittää, että jokaisen olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että a) syö säännöllisesti (ei vain yhtä jättiateriaa päivässä, nounou nouuuuuuu!), b) syö sopivan määrän (ei liian vähän, eikä liian paljon), ja c) syö laadukasta ja monipuolista ruokaa (tee itse mielellään alusta saakka, vältä eineksiä  -  tällä pääset jo pitkälle).

Itse syön tällä hetkellä paleo-tyylisesti, koska kyseinen ruokavalio tukee elimistöni ja erityisesti suoliston toimintaa ja sitä kautta edistää lisämunuaisteni ja kilpirauhasen toipumista.  Syön aamiaisen, välipalan, lounaan, välipalan, treenijuoman ja illallisen.  Normaalisti (terveenä) söisin vielä kuudennenkin aterian, mutta tällä hetkellä yksi ateria menee nukkumiseen. Pidän lepoa tärkeämpänä nyt. Paleo perustuu siihen ajatukseen, että vältetään kaikkea, mitä ei olisi ollut tarjolla luolamies-aikana, koska tuolta ajalta ovat kuitenkin geenimme peräisin, eikä geeniperimä juuri ole ehtinyt parissatuhannessa vuodessa muuttua (toisin kuin elintarviketeollisuus!). Maitotuotteita, viljoja, palkokasveja, sokereita saati lisäaineita eivät esi-isämme käyttäneet, joten päätin sitten kokeilla, pysyisinkö itse elämään ilman niitä.  Ja aivan hyvin onnistuu.  Vatsa toimii ja ihoni ei ole ollut koskaan näin hyvässä kuosissa. Kokeilua takana siis kohta 4 vkoa.  Viljat aiheuttavat usealle meistä suolisto-ongelmia. Jos pasta-aterian jälkeen suomeksi sanottuna vatsa pömpöttää ja peräpää laulaa, suosittelen kokeilemaan jättämään kauran, vehnän, rukiin ja ohran pois ruokavaliosta kokonaan.  Entä kukkiiko naama, vaikka olet jo teini-iän ohittanut?  Heitä 2 viikoksi KAIKKI maitotuotteet pois, ja katso sen jälkeen peilistä tuloksia.  Lisää tietoa paleo-ruokavaliosta löydät täältä .

  

   3. Liikunta

Keho on tehty liikkumaan, ei ainoastaan istumaan ja makaamaan! Kannattaa harrastaa monipuolisesti erilaisia lajeja. Voimaa, kestävyyttä ja liikkuvuutta harjoittavia lajeja, kuten saliharjoittelua, kävelyä/jumppaa/spinningiä/juoksua, unohtamatta venyttelyä/joogaa tms.  Älä vedä överiksi, äläkä laiminlyö tiettyjä lajeja (yleensä tuppaa itsellään toi venyttely ”unohtumaan”… jännä.).

Aerobinen liikunta rassaa lisämunuaisia (nostaa kortisolitasoja), siksi olen jättänyt ne melkein kokonaan pois treeniohjelmastani toistaiseksi.  Teen korkeintaan matalasykkeisiä ja melko lyhyitä lenkkejä.  Salilla teen vastusharjoittelua 5 kertaa viikossa.  Liikunnan lisäksi tärkeää on myös tarpeeksi monipuolisesti huoltaa elimistöä, eli venytellä, käydä hierojalla/kiropraktikolla/ osteopaatilla/fyssarilla, tai vaikkapa joogata. Itselleni rauhalliset lajit ovat olleet aina hyvin vaikeita (eli en ole niitä tehnyt!), koska ne olisivat vaatineet sitä pysähtymistä ja rauhoittumista. Se ei suorittaja-tyttöä kiinnostanut.  Mutta koska tiedän, että kroppani sitä kaipaa, pakotan pääkoppanikin pitämään siitä. Siedätyshoitoa ;) Tänä aamuna kävin ekaa kertaa ikinä hot joogassa. Kokemus oli positiivinen, lämpö oli todella miellyttävä elementti, tuntui että lihas otti paremmin harjoitusta vastaan ja kankea emäntä pääsi jopa siihen johonki  ”koira-asentoon”… :D  Kilpirauhasvaivaisena hiki on tiukassa, mutta taisipa minullakin yksi hikipisara irrota lopputunnista. Vieressä joogaavalla ihanaisella ystävälläni Tintillä oli ihan eri meininki, nesteet lähti liikkeelle todella vauhdikkaasti ja minä kateellisena vierestä seurasin ja toivoin että oma aineenvaihduntanikin olisi joskus siinä kunnossa. Eli voin suositella, aion itse kokeilla myös hot pilatesta lähiviikkoina. Käy tsekkaa YogaNordicin tuntitarjonta ja siellä on nyt tosi hyvä viikon tutustumiskampanjakin menossa!! 

Työstän siis henkistä jaksamista ja pyrin poistamaan pään sisällä olevaa stressiä eri keinoilla, mutta fyysisen stressin vähentäminen on ehkä nopeampaa ja pienilläkin asioilla on merkitystä.  Haluan tukea fysiikkaani ja optimoida elimistöllä tasapainotilan, jotta sillä olisi parhaat mahdolliset edellytykset hormonitoiminnan ja aineenvaihdunnan käynnistymiseen.  Syön puhtaasti ja huolehdin että saan tarpeeksi ravintoaineita ja vitamiineja, lepään aina kun siltä tuntuu, ja urheilen sopivasti.  Kun elimistöni on optimaalisessa tilassa, antaa se hyvän pohjan kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja lisämunuaisten uupumisesta paranemisellekin.

Oma kaikkivoipaisuuteni sai siis kovan kolauksen, kun perusterveenä ihmisenä jouduinkin myöntymään fyysisen vajavaisuuden edessä. Pelkkä tahdonvoima ja sinnikyys eivät enää riittäneetkään.  Vaikka kuinka nytkin yritän, en pääse eteenpäin!  Syödessäni superterveellisesti ja maltillisilla kaloreilla, painoni ei laskekaan, vaan nousee. Vaikka kuinka treenaan, ei se välttämättä tuota tulosta, kun elimistö ei palaudu (kilpirauhasen vajaatoiminnan takia aineet ei elimistössä vaihdu, eikä varmasti lihaskaan kasva). Mutta otan tämän oppimiskokemuksena. Onhan suorastaan hykerrytävä rangaistus minulle, SUPERSUORITTAJALLE, ettei suorittamisesta seuraa mitään (?) palkintoa. On etsittävä uusia keinoja motivoitua, on keksittävä uusia tapoja sietää itseään.  Oli typerää ajatella, että kun saavutan tietyn kunnon, elämä on yhtäkkiä stressitöntä ja huoletonta. Olen oppinut läksyni. Eivät asiat muutu miksikään, jos en niitä itse halua muuttaa ja opettele olemaan tyytyväinen pienistäkin onnistumisista.  En enää saa palkintoa terveellisestä ja optimoidusta ruokavalion noudattamisesta karistettujen kilojen muodossa, mutta yritän oppia olemaan iloinen siitä, että tiedän tekeväni oikeita asioita kroppani eteen. Toisin sanoen, pidän itsestäni nyt aidosti huolta.

Eli mistäs tänään oltais onnellisia? No vaikkapa siitä, että olen vielä suurimman osan ajasta täysin työkykyinen. Minulla on myös ihania ystäviä, kenen kanssa esim. harrastaa, käydä Hulluilla Päivillä ja katsella leffoja. Eikä nämä ole muuten mitään elämän pieniä iloja, vaan sieltä parhaimmasta päästä ^_^  Mistä itse olet kiitollinen?  Mieti edes yksi asia ja keskity siihen hyvään fiilikseen, jota tuon asian ajatteleminen saa Sinussa aikaan.  Siitä on hyvä painaa tää päivä pakettiin :)

Palataan taas,

Thaija

Touché, my friend, TOUCHÉ!

p.s. mainittakoon vielä, etten ole lääkäri, eikä tämä ole tieteellinen artikkeli, joten kirjaimellisesti asioiden ottamista kannattaa välttää. En halua tuputtaa omia valintojani, esim. tätä paleota, mutta mulle se toimii ja suosittelen kyllä kokeilemaan sitä :) Tulen varmasti kirjoittelemaan vielä asiapitoisempaakin tekstiä, joista löytyy esim. tutkimustuloksia joihin perustan ajatuksiani ja omia valintojani. Kommentit, toiveet ja kysymykset tervetulleita näistä aiheista tietenkin!