sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Olen suomal…Luolanainen :)



Ensinnäkin kiitos kaikille teille ihanuuksille, jotka olette laittaneet viestiä ja kommentteja blogistani!  Tosi kiva kuulla, että aiheet ovat monelle tuttuja ja ajankohtaisia.  Lähtökohta tälle blogilleni onkin ollut olla avoin ja murtaa tiettyjä ”näistä asioista ei kannata julkisesti puhua”-normeja, jotta samojen asioiden kanssa kamppailevat eivät tuntisi olevansa yksin ongelmiensa kanssa.  Muutamalle mielensäpahoittajalle toivon hyvää syksyn jatkoa, en aio lopettaa blogini kirjoittamista tai tyyliäni, vaikka se teistä ruikutukselta ja valitukselta kuulostaisikin. Aina voit olla lukematta tai omaksua uuden asenteen suhtautua asioihin, kollegaani ja rakasta ystävääni lainatakseni:

 On kaksi tapaa elää elämä: ikään kuin mikään ei olisi ihmeellistä ja ikään kuin aivan kaikki olisi ihmeellistä.
Ihan itse voi valita.

Toteutetaas nyt useammankin lukijan toive ja käsitellään hieman enemmän tuota termiä PALEO.  Itsekin vielä opettelen asiaa, takana vasta kuukausi tätä ruokavaliota, mutta kerron hieman tarkemmin siitä, mihin paleo-ajattelu perustuu ja miten minä itse sitä konkreettisesti toteutan. Koska olen ihan ensisijaisesti aivoton bodari ;), saattaa olla että joissakin asioissa en noudata ihan oppikirjamaisesti ja orjallisesti ääripaleota, koska body-tyylinen ruokailu ja paleo menevät joissakin perusteissaan hiukan ristiin.  Jokainen soveltakoon siis omiin tarkoituksiinsa tätä, kyllä se kroppa kertoo, mikä toimii ja mikä ei. 

Jaa mikä paleo?
Paleo-ruokavalio lähtee siis siitä ajatuksesta, että koska perimämme ja elimistömme on vielä hyvinkin samankaltainen kuin esi-isillämme luolamiesaikoina, olisi meidän edelleen hyvä syödä kuten he söivät.  Paleo perustuu siihen, että syömämme ruoan pitäisi olla mahdollisimman vähän jalostettua tai tuotettua. Nykymaailmassahan tämä tarkoittaa sitä, että kauppareissulla jätetään einekset hyllyyn ja ostetaan mieluiten luomua, koska niissä ei ole mitään ylimääräisiä hermomyrkkyjä vai kemikaaleja pistämässä elimistöämme solmuun.  Nyt alkaa varmaan jo kuulostaa hifistelyltä ja kovin vaikealta, mutta itse asiassa paleo on päinvastoin.  Se on HYVIN SIMPPELI ruokavalio. Siitä on karsittu kaikki ylimääräinen pois.

Luonnonmukaisuus ja käsittelemättömyys ovat siis paleon peruspilareita. Sitten päästäänkin itseänikin alkuun kauhistuttaneen kieltolistan pariin: Paleoon eivät kuulu viljat, maitotuotteet, sokerit, palkokasvit eikä kasviöljyt (ainoa poikkeus kookosöljy).  Viljat ja sokeri nostavat insuliinia elimistössä aivan älyttömästi, ja ideaaleinta olisi pitää insuliinitasot mahdollisimman tasaisen matalina.  Lisäksi paleo yrittää edistää ruoansulatusta ja suoliston toimintaa eliminoimalla maito-, vilja- ja palkotuotteet ruokavaliosta, koska nämä ärsyttävät vatsaa eniten ja aiheuttavat useimmille meistä ongelmia.  Kasviöljyjen käyttöä ei suositella, koska ne sisältävät usein liikaa omega6:sta omega3:seen nähden, mikä nostaa elimistön tulehdustasoja.

Paleo pyrkii siis siihen, että elimistössä olisi mahdollisimman ideaali ja tasapainoinen tila. Mietitään vaikkapa suolistoamme. Se on pinta-alaltaan meidän kropan suurin elin, puhutaan oikeasti satojen neliömetrien kokoisesta huikeasta systeemistä!!  Itse olen pitkään ajatellut, että se on vaan semmonen putki, johon työnnetään tavaraa ja sit se tulee ulos.  Ehkä sitäkin, tai ainakin toiveissa olis että sieltä tulee jotain ulos ja kaiken lisäksi suht vähäisellä pinnistelyllä.  Suolisto paitsi käsittelee syömämme ruoan, se erottelee siitä ravintoaineet ja erittää paljon eri hormoneja.  Kun me sullotaan suusta sisään kaikenmaailman scheissee vuodesta toiseen, suolisto alkaa voida huonosti, se ohenee ja se alkaa päästää läpi asioita, joita ei pitäisi, esim. bakteereja. Sit ihmetellään ku koko aika joku paikka remppaa, flunssa on kuus kertaa vuodessa ja vessareissu kestää tunnin tai vastaavasti varpusparvi vierailee päivittäin… Ruoansulatusongelmat voivat olla missä tahansa matkan varrella. Ne voivat alkaa jo vatsalaukusta, jos siellä ei ole tarpeeksi vatsahappoja pilkkomaan ruokaa. Jos ruoka lähtee etenemään liian isoissa köntseissä ohutsuoleen, on ongelma jo valmis.  Paleo luottaa vahvasti tiettyihin lisäravinteisiin, jotka toimivat apukeinoina, kun tavoitellaan balanssissa olevaa suolistoa ja koko elimistöä. Mm. maitohappobakteerit, ruoansulatusentsyymit ja d-vitamiini ovat keskeisessä roolissa.

No mitäs sitten saa syödä?  Eläinproteiini, rasvat sekä kasvikset ovat paleon peruspilareita.  Suomeksi sanottuna siis lihaa, kalaa, kanaa, riistaa, kananmunia proteiinina. Hiilareita saa vetää kasvisten muodossa aivan rauhassa, ainoan poikkeuksen tekee peruna, se ei tärkkelyspitoisuutensa takia sovellu paleoon. Bataatti ja valkoinen riisi (huom. EI täysjyvä!!) kuuluu ainakin minulle määrättyyn paleoon, kunnon hifistelijät eivät vissiin käytä näitäkään. Marjat on jees. Hyviä rasvanlähteitä on pähkinät, extra virgin oliiviöljy, neitsyt kookosöljy, avocado.  Pähkinöitä kannattaa hieman rajoittaa, koska niiden rasvakoostumus ei ole ihan ideaali, ja huom. maapähkinä on pannassa. Hedelmiä voi syödä maltillisesti, suositus noin 1-2 päivässä, koska niissä on aika paljo hedelmäsokeria.

Aaa, mutta mites kuningas alkoholi?? Sorry my beer loving friends, nyt tulee ikävä pommi. Jos haluaa vetää pikku feissit, niin siihen soveltuvia juomia ovat esim. luomuviinit ja viinat, kuten kirkkaat ja viskit. Toisin sanoen, siiderit, lonkero ja olut ovat ehdottomasti pannassa paleo-ajattelussa.  Myös liköörit ovat sokeripitoisia.  Ja kun tilaat sitä gin tonicia baarissa, niin tonic-vesi (kuten myös viski-colan kokis) olisi vaihdettava esim. soodaveteen.  Drinksua voi maustaa esim. limellä jne.

Entäs herkut?  Tässä vaiheessa ei varmaan tule yllätyksenä kellekään, että karkit ja suklaat on jätettävä historiaan.  Jos on kauhee tuska makeahampaassa, kokeile todella tummaa (maidotonta) suklaata, gluteiinitonta lakua tai esim. kuivattuja taateleita.  Kannattaa tosiaan tsekata tuoteselosteet, ettei siellä ole mitään maito-alkuisia sanoja, ei mielellään sokereita eikä mitään viljoja.  Pähkinät on kivoja naposteltavia, mutta siis ei niitä tappaja-öljyssä liuotettuja ja suolattuja vaan ihan maustamattomat pähkinät.


Body-Paleo by Tiia
Ja sitte lempiaieeseeni, eli itseeni! ;D  Olin jo pidempään miettinyt molempia, sekä viljatonta että maidotonta ruokavaliota.  Olin lukenut paljon hyviä kokemuksia viljattomasta ruokavaliosta, myös lähipiiristäni löytyy kyseisen koulukunnan kannattajia.  Maidottomuus kävi ekan kerran mielessä varsinaisesti tänä keväänä.  Kisojen jälkeen tuli parin viikon breikki salihommista, kun yksi viikko meni lomamatkalla ja sitten olin kipeänä.  Tuon kahden viikon aikana ihoni kunto parani huomattavasti.  OIin kärsinyt näpyistä jo pitkään.  Teini-iän ongelmat jatkuivat tavalla tai toisella tähän vuoteen saakka, ihoni kunto suorastaan karkasi käsistä pari vuotta sitten.  Enkä puhu mistään clerasil-mainosten tyylisistä pikku näpyistä vaan semmosista kunnon paiseista, jotka olivat oikein syvällä, melkein pikkusormen pään kokoisia. Ne tulivat ja menivät, niille ei voinut mitään. Olisi pitäny jo sillon tajuta, että kyseessä on joku ruoka-aine jotka finnit aiheuttavat, koska ne tuntuivat tulevan ”sisältäpäin”.  Laskeskelin 1+1 ja tajusin, että ainoa aine, jota en ollut 2 viikkoon käyttänyt, oli palkkari. Toisinsanoen HERA!  Hera on maidosta suodatettua superproteiinia, jota suurin osa palautusjuomiksi tarkoitetuista jauheista on joko 100% tai ainakin osa.  Hera lähti vaihtoon, palkkariin käytän nykyään lihaproteiini- tai kananmunaproteiinijauhetta.

Olen nyt noudattanut tasan kuukauden ajan paleo-ruokavaliota.  Perus ostoskorini sisältää seuraavia asioita:
         - kana (maustamaton, file), naudan paistijauheliha (luomu), kananmuna 
         - salaatti, kurkku, tomaatti, tuorepinaatti, sipuli, porkkana, broccoli, bataatti, valkoinen riisi (ei täysjyvä!), omena, banaani, luumu 
         - avocado, oliiviöljy, kookosöljy, pähkinät (cashew, manteli) 
         - kookosmaito/riisimaito. 

Satunnaisesti matkaan saattaa lähteä myös ultrakevyt meetvursti 9%, punajuuri (säilyke), kuivattu taateli, riisikakut. 

Kuten huomata saattaa, näitä ruokia ei tarvitse lähteä itse metsästämään, ja se pienempikin lähikauppa tarjoaa taatusti näitä valikoimissaan :) Toki jos jaksaa sillon tällön käydä Ruohonjuuressa tai esim. Supermarketissa/isossa S-Marketissa, voi napata mukaansa vaikkapa tuota neitsytkookosöljyä, sitä ei ihan jokaisessa pienessä putiikissa saata aina olla tarjolla. 

Suosikkini


Normipäiväni ruoan suhteen on seuraavanlainen:
Aamiainen: 3 valkuaista, 1 kananmuna, 35g riisihiutaleita, suolaa ja vettä -> pannulle = Fitnesslettu <3 omnomnom, voitelee miun mahhaa!!! Siihen sitten ruokalusikallinen kookosöljyä päälle ja 200g marjoja. Aijjettä, voiko paremmin päivä alkaa.
Välipala: n. 50g jotain lihaa (kana tai metu), porkkana
Lounas: salaatti, kurkku, tomaatti, kana 150g, oliiviöljy 10g. ”jälkkäriksi” saatan ottaa esim. hedelmän tai kuivattuja taateleita.
Välipala 2: vähän mielen mukaan, joskus vedän kourallisen pähkinöitä, joskus porkkanan, välillä jaksan huuhtaista vaan omenan. Riippuu paljon mitä kaapissa on.
Ennen treeniä:  BCAA-aminohappoja 10g, glutamiini, c-vitamiini, vihreä tee-tabu
Treenin jälkeen: banaani + palautusjuoma
Päivällinen (n. tunti treenin jälkeen): 150g liha/kana, bataattia/riisiä, kasviksia, cuacamole.

Jos jää nälkä, saatan ottaa nukkumaanmenoa ennen vähän pähkinää tai porkkanan.


Lepopäivän päivällinen: pinaatti, porkkana, kurkku, cuacamole, kana, pari palaa metua

Kovan treenin jälkeinen ateria: Bataattia ja porkkanaa kookosöljyssä paistettuna (tuplasuolalla ;D), kanaa, cuacamole

Pinaattipedillä kurkkua, luomujauhelihaa, punajuuria ja yllättäen taas cuacamolea

Mä oon ihan pimahtanu bataattiin ja cuacamoleen, jos ette jo arvannu ;) Kokeilepa seuraavaa ohjetta cuacamolelle, tämä on meksikolaisen ystäväni ohjeesta kopioitu. 2 hengelle: 1 avocado, 1 sipuli pieneksi silputtuna, 1 tomaatti myös pieneksi silputtua, suolaa ja pippuria, ja jos on limeä kotona, pieni puristus sitä sekaan.  Haarukalla sekaisin ja ääntä kohti. On ihan sairaaaaaaaaan hyvää!!!


Lisäravinteet:
Ennen aamiaista jokainen aamu alkaa kuitupläjäyksellä.  Vaihtelen kolmea eri kuitua, syön yhtä aina viikon ajan (psyllium, kookosjauho, pellavarouhe).  Sekoitan sen veteen ja kurjuuden maksimoimiseksi heitän sekaan lusikallisen joko chlorella-levää tai spiruliinaa.  En ole koskaan lehmänpa**aa maistanut, mutta voisin kuvitella, että maku on aika lähellä tätä ihanaa pirtelöäni… Fy fan.  Onneks olen tottunut vetämään vitamiineja ja pahanmakuisia aminohappojauheita kurkusta alas, niin osaan sulkea nenäontelon siten, etten maista mitään. Noi levät tukee kilpirauhasen toimintaa, koska sisältävät jodia, lisäksi levät poistavat mm. raskasmetalleja ja muita myrkkyjä elimistöstä.  Aamiaisen yhteydessä nappaan myös vitamiinit naamariin (b-, c- ja d-vitamiini, omega3, kromi, sinkki, seleeni, NAC ja Kelp).  Päivän aikana otan myös rautaa, monivitamiinin, magnesiumia n. 300mg (sitraattia! älkää syökö mitään oksidia, se menee suoraan läpi ja on käytännössä ihan turha pilleri!), sekä lisää Kelp:iä.  Rauta haittaa aamulla ottamani tyroksiini-lääkityksen imeytymistä, siksi syön sen ja rautaa sisältävän monivitamiinin myöhemmin päivällä.  Pääaterioita ennen otan entsyymejä, ruoan aikana HCI:tä (samaa suolahappoa kuin vatsalaukussa on, tukemaan ruoan pilkkoutumista) sekä vahvan probiootti-maitohappobakteerin. Illalla otan vielä omega3, c-vitamiinia, ZMA:ta (auttaa syvempään uneen ja palauttaa elimistöä unen aikana), sekä d-vitamiinia.

Kun lekuri mut paleolle passitti (kilpirauhasongelmaani hoitava lääkäri siis), olin ensin kauhuissani. Miten maitorahkan suurkuluttaja nyt pärjää? Miten mun kaurahiutaleeseen tehty aamuni ilo THE Fitnesslettu?  Entäpä toinen aamuni rakkaus, maitokahvi???? Tippa oli lähellä linssiä, enkä suinkaan tarkoita ilotippaa. Meinasin alkaa kapinoimaan ja myöntyä ajatukselle ”liian hankalaa”.  Onneksi en myöntynyt, vaan lähdin saman tien toteuttamaan tätä ruokavaliota.  Maitorahkan olen korvannut liha+kasvis-yhdistelmällä, eli ei ongelmaa siinä, enkä ole maitorahkaa loppupeleissä edes pahemmin kaivannut.  Fitnessletusta tulee aivan yhtä hyvä riisihiutaleisiin tehtynä, pitää vaan lorauttaa isommalla kädellä vettä mukaan. Ja aamukahviin käytän nykyään kookosmaitoa. Aijjettä, on muuten hyvää!! Eikä siis mitään light-versiota, vaan sitä 17% rasvaa sisältävää, mielellään luomua.  Teille, jotka juotte aamukahvinne mustana, kokeilkaapa joku aamu laittaa neitsytkookosöljyä vaikka teelusikallinen kahviinne.  Öljy sulaa siihen ihanasti, tuo semmoisen samettisen vaikutelman.  Kookoskammoisille voin kertoa, ettei ainakaan mun suuhun se kookos yhtään maistu, korkeintaan pieni häivähdys vain. Kahviin laitettavalla öljyllä saat näppärästi aamun rasva-annoksen täyteen, eikä sitä tarvitse työntää lusikalla suuhun tms. :)

Kookosöljy muuten jakaa mielipiteitä.  Jotkut ovat sitä mieltä, että se on myrkky, itse kuulun siihen koulukuntaan, jotka tiedostavat myös sen positiiviset terveysvaikutukset. Tutkimustulokset, jotka parjaavat kookosöljyä on usein tehty sillä munkinpaistorasvalla, joka on tosiaan myrkkyä, mutta luomu neitsytkookosÖLJY on eri asia, ja se mm. parantaa immuuniteettia lauriinihapponsa avulla, parantaa HDL kolesteroliarvoja, stimuloi kilpirauhasta ja parantaa munuaisten toimintaa.  Tästä samasta purkista voit sipaista öljyä myös ihollesi ja hiuksillesi.  Käyttämällä monipuolisesti eri rasvalähteitä, saavutetaan varmasti paras tasapaino. Eli vältetään taas niitä övereitä ;)


Fiiliksiä ja huomioita
Neljässä viikossa olen tehnyt muutamia havaintoja: iho on paljon parempi, vatsa toimii kuin unelma, ja turvotus on taaksejäänyttä elämää.  Luulin aiemmin, että mun vatsa toimii ihan ok, mutta kun vertaa nykyhetkeen, niin ei ole toiminut sinnepäinkään!  Lainatakseni itseäni, nykyään tuntuu kuin kakkaisi pumpulia!  Vatsa toimii säännöllisesti vähintään kerran päivässä, kuten pitääkin. Ideaalia olis, että se toimisi jokaisen suuremman aterian jälkeen. Siihen on vielä matkaa, mutta suunta on oikea.

Olen myös huomannut, että ensimmäisen viikon jälkeen kaikki ”hankalilta” tuntuneet asiat ovat tulleet osaksi arkea.  Äkkiä sitä oppii, mitä ostaa kaupasta ja mitä ei enää osta. Ei tämä ole yhtään hankalaa. Ainoastaan kookosmaidon mukaanoton muistaminen kylille lähtiessä unohtuu toisinaan edelleen, mutta sitten voi lipittää teetä kahvilassa. 

Ekan viikon, parin aikana tajusin, ettei karkkia voi korvata paleolla mitenkään. MIKÄÄN ei vetänyt vertoja irtokarkeille.  Kokeilin pähkinöitä jne, muttei se ollut sama asia. Teki tiukkaa, ku leffaa katsoessa kaveri veti Makuunin säkkiä naamariin ja mun käsi kävi pähkinäkupilla. Sillon toivoin että  kroppani olisi terve ja sietäisi edes jotain herkkuja. Mutta pikkuhiljaa karkinhimo väheni. Nyt mun ei tee edes niitä mieli, jeij!!  Edes 6kk kestäneen kisadieettini aikana en lakannut haaveilemasta nameista, mutta nyt, neljässä viikossa olen päässyt pisteeseen, ettei karkkihyllyn kohdalla tarvi teipata käsiään kylkiin kiinni jesseteipillä!  Hedelmät ovat ajaneet herkkujen asiaa, ja viljattomasti sekä maidottomasti pystyy myös halutessaan leipomaan vaikka suklaakakun.  Mielikuvitukseni on saanut aivan uusia ulottuvuuksia, tällainen riisikakkuherkkukin tuli yksi ilta tehtyä kaapista löytyneistä aineksista <3

Riisikakun päälle paistoin kookosöljyssä omenoita, maustoin stevialla ja kanelilla, kruunuksi parit cashewt!


Paleo sopii mielestäni bodaileville ihmisille todella hyvin.  Toisin kuin alkuun saattaa vaikuttaa, kyseessä ei ole vähähiilihydraattinen ruokavalio, sillä jokainen voi itse säätää hiilareiden määrän itselleen sopivaksi.  Toimistotyötä tekevä ja satunnaisesti liikkuva henkilö voi huoletta syödä niitä vähän, mutta fyysistä työtä ja kovaa treenaavien kannattaa pitää huolta siitä, että hiilareita tulee ihan minimissään se 100g päivässä, itselläni hiilarimäärät on 150-200g tienoilla.   Paleo säätelee ainoastaan hiilareiden lähteen ja rajaa pois nopeasti verensokeria nostavat viljat sekä sokerit.  Mä hyödynnän aina anabolisen ikkunani ja syön treenin jälkeisellä aterialla joko bataattia tai riisiä. Lounaaksi riittää salaatti/kasvikset.  Aamulla teen riisihiutaleita sisältävän fitness-letun, vaikka aamupala voisi aivan hyvin sisältää pelkkää rasvaa ja proteiinia (esim. munakas tai lihaa+pähkinöitä). Luotan mun fiilikseen. Kaipaan aamulla jotain lämmintä ja täyttävää. Tosin nyt kun olen vaihtanut kaurahiutaleet riisihiutaleisiin, on se aamupalan jälkeinen uneliaisuus ja hönötys loppunut kuin seinään. Aikamoista!

Kunnon luolanainen söisi kolme isoa ateriaa päivässä, mutta body-ruokailun (ja ylipäätään nykyaikaisten ravintosuositusten) mukaan syön noin kuudesti päivässä. Pieniä aterioita, 3 tunnin välein. Ei pääse nälkä yllättämään ja verensokeri ei heittele. Muuten paleo-ruokavalioon siirtyminen ei ole ollut itselleni kovinkaan suuri muutos.  Oikeastaan tuo maitotuotteiden jättäminen pois oli se suurin juttu, samoin rypsiöljyn korvaamiseen muilla rasvoilla on pitänyt kiinnittää hieman huomiota. Paleon noudattamista minulla motivoi se, että haluan mahdollistaa elimistölleni mahdollisimman stressittömän tilan, jotta se elpyisi.  Jokainen voi kohdallaan miettiä ja punnita, mitä asioita arvostaa ja mistä nauttii. Tärkeintä on, ettei laiteta stressiä stressin päälle. Jos tällaisen suht rajoittavan ruokavalion noudattaminen ja ”pingottaminen” tuottaa enemmän stressiä kuin esim. allekirjoittaneella oman ulkomuodon ja terveyden murehtiminen, paleo voi olla ”too much”. Syömällä huolettomasti ja nauttimalla elämästä rennosti-asenne voi toimia ihan yhtä hyvin. Eli ilman paleotakin pärjää, mutta JOS tunnet jotain epämiellyttävyyttä kropassasi, olet ylipainoinen, sairastat jotain autoimmuunisairautta (diabetes, reuma, MS-tauti jne.) tai haluat esim. liikuntaharrastuksen takia optimoida elimistösi terveyden, paleo voi tarjota ahaa-elämyksiä.

Paleo voi olla raju muutos, jos ei ole aiemmin katsonut mitä suuhunsa pistää, mutta aloittaa voi myös pikkuhiljaa. Jo pienillä asioilla voit muuttaa elimistösi hyvinvoivemmaksi.  Esim muuttamalla maitotuotteet hapanmaitotuotteiksi (ei sokeroituja ja maustettuja jogurtteja vaan esim. turkkilaista jogurttia tai rahkaa), vähentämällä leivän syömistä tai heittämällä tietyt öljyt pois jääkaapista ja ottamalla omega3-kapselit käyttöön päivittäin.  Jo valmiiksi perusterveellisesti syövät voivat mielestäni kokeilla tätä aivan hyvin.  Paleosta ei tule puutostiloja tai vastaavaa, joten mielestäni se on turvallinen ruokavalio.  Pidän myös siitä, että ruokaan keskittymisen lisäksi lisäksi paleoajattelu kannustaa stressin vähentämiseen, pysähtymiseen. Toiminnallinen harjoittelu ja liikunta kuuluvat myös to do-listalle. 

Summa summarum: Paleo on kokeilemisen arvoinen juttu. Pari viikkoa ja sit sä kyllä jo tiedät, toimiiko se sinun kohdallasi.  Ei tämä varmasti kaikkien juttu ole, ja tosiaan tästä voi ottaa itselleen sopivia juttuja osaksi ruokavaliotaan.  Jos olet siinä onnellisessa asemassa, että kroppasi kestää viljoja hyvin, anna palaa vaan, olen Sinulle todella kateellinen. Jos taas päätät kokeilla tätä, kaikessa yksinkertaisuudessaan jätät vain viljat (leivät, puurot, leivonnaiset) sekä perunan pois, korvaat ne kasviksilla, bataatilla, riisillä, marjoilla ja hedelmillä.  Kävelet kaupassa juusto- ja maitohyllyn ohi.  Ostat hyvälaatuista lihaa, kanaa, mielellään tuoretta kalaa sekä kananmunia, rasvojen lähteinä käytä extra virgin oliiviöljyä ja kookosöljyä, pähkinöitä sekä avocadoa.  Ei se sen kummempaa ole.  Vaatii vaan hieman järjestelyä ja panostamista, kun ruoka valmistetaan aina itse ja töihin tehdään eväät (lounasruokaloissa kastikkeet on aina suurustettu jollain, lihapyöryköissä on viljaa ja ruoissa paljon maitoa tai juustoa, eli voi olla hankalaa syödä ulkona).  Parin viikon jälkeen olen aika varma, että vointi on energinen ja vatsassa on hyvä olo.  Mikäli sairastat korkeaa verenpainetta tai muita kansantauteja, en ihmettelisi jos pääsisit eroon lääkityksestä tämän ruokavalion kautta.

Ei muuta kun keihästä terottelemaan ja lannevaate-ostoksille! :D  Laittakaa ihmeessä kysymyksiä täällä tai facessa, jos paleosta jotain haluatte tietää lisää.



Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille, olipa muuten ihanan raikas ja aurinkoinen syyspäivä tänään!! 

-virallinen luolanaisenne-

Lähteet:
Kaisa Jaakkola - Hormonidieetti

2 kommenttia:

  1. Mikä riisikakku - herkku! Menee todellakin kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä näin on - yksinkertainen on kaunista (niin itse herkku kuin myös kokkaajansa :D )

      Poista