How the hell did I get here???

Lienee paikallaan avata hieman tämän fitness-harrastuksen taustoja elämässäni, ennen kuin siirrytään nykyhetkeen.  Opiskelin tuolloin Jyväskylässä, kun ekaa kertaa ajatus käväisi mielessä.  Olin juuri liittynyt SATSin jäseneksi ja yliopistoliikunnan tunnit vaihtuivat ankaraan treenaamiseen salilla, jumpassa ja spinning-salissa.  Viimein naula tähän arkkuun oli, kuin tuolloinen ihananainen kämppikseni M. oli saanut Helsingin Sanomien vuositilauksen lahjaksi ja eräässä kuukausiliitteessä oli juttua fitness-urheilusta ja aivan huikea kuva kisaajasta (tuolloin en vielä tiennytkään, miten ko. kuvan henkilö tulisi näyttelemään suuuuuuuurta roolia elämässäni tähän päivään saakka, tosin tästä kuriositeetista kerron hieman myöhemmin….).

Vasemmalla kuukausiliitteen kuva, oikealla oma silhuetti loppudieetistä.

 

Tuosta päivästä lähtien kuva on ollut liimattuna jääkaapin tai nykyisemmin astiakaapin oveen, ja sitä olen ihastellut. A perfect body!!  Koska pidin kyseisen lajin harrastajia lähinnä yliluonnollisina jumalina, en koskaan kuvitellut voivani itse alkaa harrastamaan lajia tai näyttäväni siltä. Haahaa, pullean tytön identiteetti istuu vahvassa.  Jälkeenpäin ajateltuna en olisi ollut vielä reilun parinkympin iässä tarpeeksi kypsä lajia aloittamaankaan.  Lie ollut kolmenkympin kriisi hieman etuajassa tai muu aivopieru, kun vuonna 2010 otin yhteyttä ensimmäiseen valmentajaani Salla Kauraseen.  Silloin jotenkin tuntui siltä, että vaikka tiesin paljon treenistä ja ruokavalioista, ei enää oma tekeminen ja säätäminen motivoinutkaan. Junnasin paikoillani.  Ensimmäisessä tapaamisessa Salla ehdotti suoraan, että vedetään 1,5 vuoden projekti ja tavoitteena kisalavat. Savolainen toppahousu oli siinä vaiheessa että ”TÄH?”.

No niin vain hommaan lähdettiin, vuosi treenattiin kovaa salia ja lokakuussa 2011 alkoi 26 viikkoa kestänyt dieetti.  Taaksepäin katsoessani, voin kertoa, ettei mulla ollut HAJUAKAAN, mitä ”kovaa treenaaminen” tarkoittaa.  ”Läpsyttely” kuvaa siihenastista treenaamistani varmasti parhaiten, ja koko off-kausi menikin opetellen kovien sarjojen tekemistä, tekniikkaa, lisäravinteiden käyttöä ja oikeaoppista body-syömistä.  Dieetti oli pitkä ja helvetillinen, tosin viimeiset 6 viikkoa olin jossain ihme fitness-pilvessä ja energiaa sekä intoa riitti kuin maanisella hyvinä hetkinä konsanaan.  Vaikeina aikoina pää oli pumpulia, askel painoi ja lähimmät ihmiset sai tuta (kylläpä kyllä, fitness-narttu nosti päätään ja sivalsi kovin usein sanaisella miekallaan…).  En ole rakenteeltani kovin siro, enkä omista kunnon aineenvaihduntaa, ja puolessa välissä dieettiä, kun kalorit oltiin jouduttu jo vetämään minimiin ja aerobisten määrä maksimiin, valmentajani totesi vain, että ”valitettavasti sä vaan nyt joudut tekemään vähän enemmän duunia, kuin ehkä joku toinen”.  Ja duuniahan me tehtiin, Salla käskytti ja Tiia teki.

Meillä oli hyvä tiimi, Sallan ammattitaito laitettiin koetukselle, mutta hän oli 100%:sen luottamukseni arvoinen. Pääsin kuin pääsin lavalle, sijoituin Turun Fitness Classicin kääpiö-sarjan (alle 163cm) tulokkaissa kolmanneksi.  Se oli mahtava kokemus. Kun astelin lavalle, oli fiilis kuin ”olisi tullut kotiin”.  Lava-aika oli muutamia sekunteja, mutta jo siinä vaiheessa tiesin, että sinne minä kuulun ja sitä minä rakastan.  Saa röyhistää yhtenä päivänä rintaa rottingille ja säteillä.  Lisäksi olin myös toki ylpeä suorituksestani. Pitkäaikainen unelmani oli saavutettu ja saatoin olla sijoitukseenikin todella tyytyväinen.

Kehitys vko 1, vko 16, vko 25 ja kisat

Kisoista on nyt melkein puoli vuotta. Takana on elämäni kesä, mahtavat kelit, biitsillä löhöämistä ja elämästä nauttimista, ensimmäisen kisaprojektin tuloksista nauttimista. 

NO EIPÄ MUUTEN OLE!!!!!!!!!!!!!!!!!  Ehkä mun unelmissa ja epärealistisissa kuvitelmissani korkeintaan!

Tämän hetkinen saldo on seuraava: 

          - nolla kertaa biitsillä

          - kesän vietin pääasiassa kotona, nukkuen ja masentuen ja inhoten itseään 

         - tällä hetkellä painan enemmän kuin KOSKAAN aiemmin elämässäni, rasvaprossa on ehkä miljoona, ulkomuotoani kuvaa oikein loistavasti termi "sotanorsu"  

          - kroppa meni niin sekaisin, että olen saanut riesakseni sairauden, jonka takia joudun luultavasti loppuelämäni olemaan lääkityksellä

No niin, nyt se on sanottu ääneen. Fitness-kuplani on puhjennut.  Tämän hetkinen elämäni on siis taistelua;  Taistelen saadakseni oman terveyteni takaisin. Olenko hylännyt fitnessin lajina? En todellakaan! Vaikka se onkin suurin syy, mikä on terveyteni saattanut vaakalaudalle, on se myös antanut minulle niin paljon. Paljon viisautta ja kehittymistä pääni sisällä.  Kropan ajaminen loppuun on pakottanut pysähtymään ja kuuntelemaan itseään. Rakkaus lajia ja treenaamista kohtaan ei ole kadonnut minnekään, ja edelleen tavoitteena on nousta vielä kisalavalle.  Tulevaisuudessa aion vain tehdä asioita hieman eri tavalla. Ja terveyden ehdoilla – se on mulle nyt prio numero uno!

Seuraavaksi kirjoittelenkin sitten hieman enemmän varmasti siitä, MITÄ kaikkea aikavälillä toukokuu-lokakuu oikein onkaan tapahtunut. Stay tuned, ihanaa sunnuntaita just Sinulle :)

<3

Tipsu