perjantai 2. elokuuta 2013

Metabolinen tuho vs. syömishäiriö



Hohhoijakkaa. Aikamoista hullunmyllyä ja moninaisia ajatuksia on saanut blogi ja aiempi esiintyminen A-Studiossa aikaan (linkit juttuun ja tv-ohjelmaan).  Kuplassa asuvat tietenkin suuttuivat (ainakin todella usea), monilla on hirveä tarve perustella omia motiivejaan ja metodejaan.  Toisaalta on taas tullut paljon kiitosta ja viestejä kohtalotovereilta.  Yksi asia nyt kuitenkin pitää ilmeisesti vääntää rautalangasta, kun ihmisten sisälukutaito taitaa olla kesälomalla. Vai onko tumput niin turvoksissa, ettei veri kierrä päähän asti, mene ja tiedä, mutta laitetaanpa tässä postauksessa vähä faktoja pöytään ;D

A-Studio oli tehnyt jutun aiheen ympärille, joka ei ole sama asia kuin mistä minä olen halunnut kertoa ja kirjoittaa täällä. Juttu rakennettiin syömishäiriön ympärille, kun taasen oma pointtini on ollut tuoda tietoa tästä metabolisesta tuhosta.  Syömishäiriö sattuu vaan olemaan paaaaljon raflaavampi teema kuin metabolinen tuho/aineenvaihdunnan vaurio.  Mä oon sanonu kerran kuukausia sitten, että minun fitness-harrastus oli enemmän syömishäiriö kuin kilpaurheilua, juu kyllä fine blaablaablaa, mutta sillä EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ METABOLISEN TUHON KANSSA!!!!  


(Huom: kutsun metabolista tuhoa tästä eteenpäin aineenvaihdunnan vaurioksi, koska uskon, että se on ymmärrettävämpi ja helpommin lähestyttävä terminä).

Ymmärrän, ettei A-Studio voinut muutaman minuutin mittaisessa pätkässään avata aineenvaihdunnan vaurion teoriaa yhtään. Kyseessä on todella monimutkainen asia, jota itse opettelen edelleen, joten miten kukaan voisi edes yrittää kertoa siitä parissa minuutissa.   Mutta juuri sen takia, aion paasata aiheesta aina ikuisesti, koska tämä SAIRAUS tarvitsee lisää lääkäreitä ja valmentajia, jotka osaavat tunnistaa oireita ja auttaa sairastuneita paranemaan. On todella harmillista, että nyt moni on sekoittanut kaksi täysin eri asiaa, fyysisen (aineenvaihdunnan vaurio) ja psyykkisen (syömishäiriö) sairauden, keskenään.  Mulla oli varmaankin ne molemmat, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, nämä kaksi asiaa pitää erottaa toisistaan!

Fitness-harrastaja, joka treenaa järkevästi ja syö hyvin, ottaa sopivan rennosti, muistaa levätä ja omaa vahvan itsetunnon, ei selkeästikään ole syömishäiriötapaus. MUTTA. Se ei tarkoita sitä, etteikö tämä harrastaja voisi sairastua aineenvaihdunnan vaurioon.  Ja sama toisinpäin, eli vaikka kuinka häiriintynyt tapaus lähtisi lajin pariin, suorittaisi silmät kiiluen treeni- ja ruokaohjelmaa ja hakisi harrastuksesta pelkästään esteettistä hyötyä ja toisten ihmisten hyväksyntää, voi hän selvitä lajista ilman sen kummempia sairasteluja. Toisin sanoen, näillä kahdella asialla ei ole minkäänmoista syy-seuraus-suhdetta!!! Myöskään sillä ei ole mitään väliä, minkä ikäinen tai miltä treenitaustalta harrastaja ponnistaa kohti kisalavoja. Aineenvaihdunnan vaurio on ihan yhtä mahdollinen,ja riippuu hyvin pitkälti harrastajan geneettisistä aineenvaihdunnan ominaisuuksista.

Toki, kuten omalla kohdallani, tietty supersuorittaminen ja syömishäiriökäyttäytyminen edesauttoivat sitä, että sillon kuin olisi pitänyt reagoida kehoni omiin hälyytyssignaaleihin, en halunnut kuunnella niitä, koska halusin onnistua. Hinnalla millä hyvänsä. Se hinta oli terveyteni.  Toinen asia, joka yhdistää nämä kaksi on se, että jos henkilön taustalla on syömishäiriö tai häiriintynyt kehonkuva tms., on näiden henkilöiden hyvin helppo lähteä mukaan lajiin, jossa heidän sairaat ajattelumallinsa ja kykynsä saavat kiitosta, ja niiden ansioista saatetaan jopa voittaa kisoja.

No kenelle se aineenvaihdunnan vaurio sitten tulee? Siihen ei ole valitettavasti suoraa vastausta, mutta sen verran uskallan väittää, että puhutaan vain muutaman prosentin luokkaa olevista harrastajista, jotka pystyvät vuosi ja kisa toisensa jälkeen selviytymään ilman jotakin aineenvaihdunnan vaurion sairauksista (ihan vain muutamia mainitakseni juuri kilpirauhashormoni-ongelmat, lisämunuaisten uupumus, munuaisten tai maksan vauriot, ruoansulatussairaudet, allergiat ja muut autoimmuunisairaudet). Tarkoitan siis, että jos sulla on tarpeeksi hyvät geenit ja ominaisuudet lajiin, niin pärjäät metodeista huolimatta vuodesta toiseen. Näitä ihmisiä on siis kourallinen.

Sitten on se suuri harrastaja/kisaajajoukko, jolla on ”ihan hyvät” lähtökohdat lajia varten. Näiden henkilöiden kohdalla treenitavat, ruokailun järkevyys, lepo ynnä muut ympäristötekijät määrittelevät sen, tuleeko menestystä ja pysyykö terveenä.  Jos näiden keskivertoharrastajien valmentajat ovat hyviä, heillä on pää kasassa ja osaavat kuunnella kehonsa signaaleja, ja he muistavat levätä ja ottaa tarpeeksi off-kausia, he luultavasti pärjäävät myös ihan ok, vaihtelevasti. Pysyttelevät siis suht terveinä jopa.  Mutta sitten toisaalta, jos nämä keskivertokaverit ovat joko itse jääräpäitä, että puskevat sinne lavalle kivuista ja säryistä huolimatta, tai jos heille on sattunut paska valmentaja, joka laittaa heidät syömään pelkkää heraa ja 500kcal päiväannoksille kuukauksiksi (kyllä, näitäkin on nähty tuttavien kohdalla, ja jos tällaiseen valmentajaan törmäät, niin juokse hyvä ihminen niin kauas kuin pääset!!), niin heidän ”ok-edellytykset” lajille voidaan tuhota ja henkilö sairastuu aineenvaihdunnan vaurioon.

(jälkikäteishuomautus: oma valmentajani ei missään nimessä ollut tuollainen, mutta minun lähtökohdistani (ks. alta) sairastuminen on melko varmaa myös osaavan valmentajan opeilla...)

Juokse, tyttö juokse, aineenvaihdunnan vaurio tulee.


Ja sitten on myös se joukko, johon kuuluin itse, eli hidas aineenvaihdunta valmiiksi, luultavasti perinnöllinen autoimmuunisairaus (kilpirauhasen vajaatoiminta) piilevänä, ja siihen lisätään dietti, jossa kisaaja ei tunnista omia kehon viestejään, ja vetää itsensä väkisin lavakuntoon. PUM, aineenvaihdunnan vaurio on varmaa kamaa.  Tähän joukkoon kuuluva ei välttämättä edes pääse lavalle asti, kun oireet tulevat niin voimakkaina jo dieetin aikana. Projekti jää kesken, ja henkilö jää yksin, kun valmentaja kääntää selkänsä tälle luovuttajalle. Ai mistäkö tiedän? No niistä yksityisviesteillä saamistani tarinoista blogini lukijoilta.

Minä ymmärrän sen oikein hyvin, että vastikään lajin pariin tulleet kilpailijat eivät halua asiaa ymmärtää. Itsekin puolustin kantaani ja lajiani vielä viime syksynä, enkä suostunut myöntämään, että fitness-laji oli syypää minun sairastumiseeni. Tottakai, siihen oli olemassa alttius, jonka takia romahdus kävi heti ensimmäisten kisojen jälkeen, mutta useimmille romahdus tapahtuu vasta vuosien kisaamisen jälkeen.  Tuskin olen ainoa, joka on huomannut viimeisen vuoden aikana muutaman todella menestyneen ja tunnetun kisaajan siirtyneen pois aktiivisesta harrastamisesta kilppariongelmien takia.  Kaikki he ovat sanoneet, että olisi pitänyt lopettaa aiemmin, sillon kun tuntui, että homma ei oikein enää toiminut ja dieettaaminen oli hankalaa.

Esimerkki:  Tuossa aiemmin viikolla luin fitness-blogista, miten syksyn kisaajamimmi kertoi hänellä olleen koko dieetin ajan kalorit 2000kcal vähintään. Kyllä, VÄHINTÄÄN! Siis tuossa on tapaus, jonka kannattaa lajia harrastaa, ja pitämällä hyvää huolta kropastaan tulee varmaan harrastamaan pitkään! Itsellänihän kalorit oli off-kaudella maksimissaan 2000kcal, koska sen yli mentäessä mulle alkaa kerääntymään rasvaa.  Tässä todella konkreettinen esimerkki siitä, miten suuria eroja aineenvaihdunnoissa voi olla. Nallekarkit eivät mene tasan. Mulla kalorit oli dieetillä vikat 3kk lähempänä 1500 (ei onneksi koskaan alle), mutta mun piti nostaa kulutusta, jotta painoa saatiin alas, eli tarkoitti suuria määriä aerobista ja muuta treeniä. Tuo toisen blogin fitnessmimmi ei luultavasti edes tee aerobista dieetillään.  You do the math - kumman kannatti lähteä lajin pariin…?

Monet nuoret kisaajat eivät murehdi huomisesta. Kyllä minäkin olin joskus parikymppinen, käytännössä  kuolematon. Ei sillon jaksa miettiä tulevaisuutta, terveyttä, elämänlaatua, koska kaikki tuntuu hyvältä ja kroppa on usein todella vastaanottavainen. Ja kun halu menestyä ja kisata on kova, ei myöskään halua miettiä, mitä 5 vuoden päästä saattaa tapahtua. Monet saattavat ajatella, että ok, mulle ehkä tulee kilpirauhasongelmia tai keliakia tms, mutta ”niihinhän on lääkkeet”. Sit hommataan lääkkeet, joilla päästään seuraava dieetti läpi, ja huomataan, että sairaus on pahentunut, eikä lääkkeet enää tehoa. Tai on tullut joku toinen autoimmuunisairaus lisäksi, joka hankaloittaa edellisten vaurioiden hoitamista lääkityksellä. No mitäs sitten, kun lääkekeinot loppuvat? Kun ne eivät enää tehoa? Näinkin tulee käymään. Itselläni veti kropan niin sekaisin ekasta kisata, ettei kilpirauhashormoniongelmaa saatu parannettua edes lääkehoidolla. Ei paljon naurata tällä hetkellä.  Jossakin vaiheessa, kun ihmisen kroppa, hormonit, aineenvaihdunta ja ruoansulatus on saatu niin jumiin, ettei enää löydetä keinoja parantua, niin sit alkaa sisäelimet menemään nurin. Kättä pystyyn taas, kuinka moni haluaa joutua elinsiirtojonoon harrastuksen takia?

Pikkasen ehkä taas kauhukuvia piirtelin, mutta tämä on totisinta totta osalle. Ei kaikille. Niitä, joilla geneettinen mahdollisuus harrastaa lajia turvallisesti, tämä pelottelu ei koske. He voivat hypätä blogini yli ja jatkaa hyvillä mielin lajia. Samoin miehet, teille tätä aineenvaihdunnan vauriota ei 90% todennäköisyydellä tule, tämä on naisten ongelma pääasiassa. Just carry on!  Mutta ne, kenen kannattaa pysytellä kuulolla, on henkilöt, jotka ovat riskiryhmässä (jojo-dieettaajat, extreme-diettaajat, fitness-diettaajat joilla on hidas aineenvaihdunta/dieetti takkuaa) sekä valmentajat.  Meidän on pakko saada maahamme henkilöitä, jotka ymmärtävät aineenvaihdunnan vaurion synnyn ja taustalla vaikuttavat hormonaaliset tekijät, jotta he voivat tehdä asiakasvalintaa oikein, ja jotta he voivat valmentaa asiakkaitaan sopivilla metodeilla.

Palaan tähän aineenvaihdunnan vaurioon seuraavalla kerralla, perehdytään enemmän tieteelliseen faktaan :) Sitä ennen hei laitelkaapa sähköpostia, jos tulee jotain mielen päälle, mun osoitetta on kuulemma ollut vaikea täältä löytää, mutta se on siis 

will.power.woman@gmail.com 

Ugh, olen taas puhunut ;) Nauttikaahan vielä kesästä! 



With lööööööv, Lyölänäinen

p.s. Kiitokset A-Studion Jaakko Loikkaselle haastattelusta ja siitä, että arkaa aihetta oltiin käsitelty hyvällä maulla :)



3 kommenttia:

  1. Tämä teksti on kyllä aivan totta, ja yllättävän harva metabolisesta kapasiteetista / vauriosta edes tietää. Luotetaan vaan sokkona joka tuutista tuleviin ihmedieetteihin ja "ammattilaisten" neuvoihin. Niin kuin itsekin sanoit, niin tuo ei ole vain kisaajien ongelma, vaan myös tavisten, jotka haluavat nopeita tuloksia. Nämä samat naamat vetävät sitten samaa oravanpyörää vuodesta toiseen painon huidellessa melkoisella haitarilla. Koko painonpudotus tulee entistä hankalammaksi juuri tuon metabolisen vaurion takia. Kuinkahan moni kisaajakaan ymmärtää kisan jälkeen siirtyä reverse dietingiin (en keksinyt järkevää suomenkielistä nimeä), vaan hyppää saman tien kaloreissa ja etenkin hiilareissa järkyttävän määrän ylöspäin? Reilu bulkkaaminen heti kisadieetin perään sotkee pakkaa vaan entisestään.

    VastaaPoista
  2. Moi,
    Löysin vasta nyt sun blogin ja luin lähes yhdeltä istumalta kaikki tekstit läpi. Hienoa, että kirjoitat suorasanaisesti ja rehellisyytesi on ihailtavaa. Kirjoituksesi auttavat varmasti monia samassa tilanteessa olevia! Koska olet joutunut pohtimaan paljon omia motiivejasi, ajattelin, että sinua saattaisi myös kiinnostaa oma blogini itsetuntemuksen kasvuun ja kehittämiseen liittyen. Se löytyy osoitteesta www.havahtuminen.fi, esimerkiksi voit aloittaa kirjoituksesta http://www.havahtuminen.fi/mita-hyotya-itsetutkiskelusta-on/ Liikkumisesta kirjoitin seuraavassa bloggauksessa: http://www.havahtuminen.fi/miksi-harrastaa-liikuntaa/ Kaikkea hyvää vuodelle 2014 ja toivottavasti jatkat blogia tulevaisuudessakin! t. Saskia / Havahtuminen.fi

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun kerroit tästä asiasta. Löysin sattumalta tämän ja luin koko blogisi läpi. Juuri tuosta syystä itse en halua mennä kisailemaan, vaikka siihen mielenkiintoa löytyisi. Olen sen verran perfektionisti, että pelkään meneväni rajojeni yli. Olen juuri tätä tyyppiä, joka menee vaikka seinän läpi eikipuaeituloksia mentaaliteettillä. Sen takia olen itelle enemmänkin asettanut tavoitteeksi mielen ja kropan hyvinvoinnin olin sitten sotanorsun tai fitnesskisaajan näköinen. Olen huomannut, että niin monet tavoittaa täydellistä vartaloa unohtaen, että terveellisyys on tärkeämpää. Senpä takia itse haen nyt opiskelemaan personal traineriksi jotta voisin painottaa tätä asiakkaille, jotka tulevat hakemaan täydellistä kroppaa. Samalla opiskelen hierojaksi, jotta tietäisin enemmän kropan oireiluista ja miten se toimii, niin voisi ennaltaehkäistä mahdollisia vaurioita. Nimenomaan äitini sai omaan polvivammaan aivan vääränlaista ohjeistusta, joka olisi vain aiheuttanut lihasepätasapainon ja siitä ne ongelmat vasta tulisivatkin. Hain vahvistusta omaan epäilykseen kuntoutuskeskusesta.

    Toivoa kaikkea parasta sinulle ja kiitos, että kirjoitit tästä!

    www.livefitkarina.blogspot.com

    VastaaPoista