torstai 28. helmikuuta 2013

Luolanainen treenauttaa




Luolanaisen omaan treenielämään ei juurikaan mitään uutta tai kertomisen arvoista. Tää kilppari-lääkitys on edelleen ihan vaiheessa, olen nostanut annostusta 5 mcg viikossa, nyt lääkitystä takana kolmisen kuukautta.  Mieli on ehkä parempi ja olo virkeämpi kuin aiemmin, mutta kroppa ei vieläkään pelitä. Hiki ei irtoa, sykkeet on liian koholla ja paino edelleen sotanorsu-kategoriassa ihan palkintosijoilla.  Olen jumppaillut salilla 3 kertaa viikossa ja käynyt kerran viikossa uimassa, koska multa hajoo muuten PÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!  Lisäksi olen aloittanut akupunktio-hoidon, jossa keskitytään hoitamaan mun pernaa!!! (wtf may I say?? mutta mitäpä sitä ei ihminen kokeilis!)

Metabolinen tuho-tekstini on saanut paljon kommentteja ja liian monella on samoja ongelmia kuin allekirjoittaneella.  Myös muutama lääkäri ja liikunta-alan ammattilainen on kirjoitellut aiheesta, katso Lihastohtorin ja Pöperöproffan teksti täältä.  Suomessa tähän ollaan ehkä nyt heräämässä enemmän, rapakon toisella puolella näiden asioiden kanssa ollaan kamppailtu tietoisesti jo vuosikausia.  Better late than never, mutta tällee kun on kakka housussa, niin ei tuo paljon lohduta.

Tässä kaiken muun häsellyksen ohessa olen opiskellut itseni personal traineriksi.  Koulutus alkoi vuosi sitten toukokuussa ja nyt olen valmis, whippeeee!! Koulutusorganisaationa toimi Trainer4You, joka olikin todella hyvä valinta, kouluttajat olivat ammattimaisia ja energisiä, alansa huippuja. Koulutus käsitti mm. opintoja anatomiasta, kestävyysharjoittelusta sekä voimaharjoittelusta, henkisestä valmennuksesta, erityisryhmien sekä kuntouttavasta harjoittelusta, ravinnosta sekä trainerin käytännön työstä.  

En ole jättämässä päivätyötäni rekrytointialalla, mutta teen valmennuksia ja harjoitusohjelmia työni ohella iltaisin ja viikonloppuisin.  Laitan parhaillaan toiminimeä pystyyn ja  asiakkaille luvassa konstailematonta treeniä ja ravintoa. Lisäksi tietenkin minulla on paljon tietoa paleo-ruokavaliosta, jonka ihmeelliseen maailmaan pystyn asiakkaan näin halutessa hänet opastamaan.  Itse valmennuspalvelun nimeksi tulee WillPower Personal Training.  Tahdonlujuutta jos jotain näissä elämäntapamuutoksissa ja tavoitteiden saavuttamisessa vaaditaankin, ja onhan tuo nimi näppärästi johdettu sukunimestäni ;)

Viimeaikoina liikunta-alalla on keskusteltu paljon tästä nousevasta personal trainer-busineksesta.  Alalla riittää erilaisia toimijoita, ja ainakin markkinatilanne näyttää hyvältä.  Personal trainereilla toden totta tulee riittämään työtä, varsinkin kun alamme olla ensimmäinen sukupolvi, joka on saattanut tehdä 8h päivässä istumatyötä 30 vuoden ajan.  Selkäongelmat muhii pinnan alla ja sitä kautta koko kroppa oireilee.  Myös prosessoitujen ruokien päivittäinen käyttö on yleistä, koska aikaa ja/tai rahaa ei ole syödä (mukamas) muuta.  Ihmiset ovat pian solmussa ja meidän valmentajien apua tarvitaan.

Myös tämä ylikunto, uupumus, aineenvaihdunnan burn-out ja tuho ovat asioita, joiden ehkäisemiseen ja niistä selviämiseen tarvitaan ammattilaisten apua. Aion opiskella aihetta pidemmälle ja toivottavasti pystyn auttamaan kaltaisiani aineenvaihduntansa ja terveytensä tuhonneita urheilijoita.

Käyttäkää myös treenatessa, itse en käyttänyt.


Asia joka minua on kovin harmittanut, on se ihme kitinä tuolla pt-ammattilaisten rintamassa, jotka systemaattisesti kyseenalaistavat kollegoidensa ammattiaitoa!!  Eräässäkin alan palveluita tarjoavan yrityksen etusivulla rivien välistä (eikä edes niin välistä) voi lukea ”Meillä ei ole mitään haista paska-personal trainereita, joilla ei ole muuta koulutusta kuin personal trainer-opinnot”.  Ja eräskin bloggaaja ihmettelee, miten jotkut kehtaavat esittäytyä personal trainereina, kun ei itsekään monen vuoden kehonrakentaja-taustallaan sitä uskalla lähteä tekemään. Anteeksi mitä?

KENELTÄ SE ON POIS?? Keneltä tosiaan on pois se, että saamme tähän maahan innokkaita ja uusimpien tietojen pohjalta opiskelleita hyvinvoinnin ammattilaisia, jotka voivat omalla osaamisellaan auttaa henkilöitä, jotka tarvitsevat tukea ravinnon, liikkumisen tms. suhteen? Jokaiselle ihan varmasti riittää asiakkaita! Jokainen löytää taatusti omat vahvuusalueensa ja sitä kautta asiakkaat, joiden auttamiseen tietotaito riittää. Meidänkin kurssilla oli hyvin erilaisia taustoja, oli fitness-taustaa, oli maratoonareita, oli terveydenhoitoalan ammattilaisia, oli fysioterapeutteja jnejnejne.  Jokaisella heistä on omat aihealueensa, joiden kanssa tulee varmasti enemmän työskentelemään.

Asiantuntijuuden määritelmähän on, että ”Asiantuntija tietää asiasta enemmän kuin kuulijansa”. Aivan.  En minäkään ammattilaismäkihyppääjää lähtisi valmentamaan. Tai bodaajaakaan. Asiakas, joka ei ole eläessään kuntosalia nähnyt, tai ei tiedä, mikä on hyvä proteiinin lähde, saa aivan varmasti hyvää palvelua personal trainerilta, joka on kiinnostunut asiakkaansa tarpeista, sekä tietää perusasiat ravinnosta ja liikunnasta. Ja osaa kuunnella.

Se kuunteleminen… Meillä on kaksi korvaa ja yksi suu. Ja PT:n työ on asiakaspalveluammatti. Siksi myös personal trainerin tärkein tehtävä on olla läsnä, kuunnella asiakastaan ja tarjota sopivasti tietoa sekä osaamistaan, jotta asiakas voi itsenäisestikin tehdä oikeita valintoja.   PT on myös johdonmukainen ja empaattinen, piirre jota ei voi kirjasta oppia.  Omalla kurssillani oli aivan mielettömiä persoonia, joista jokainen tulee menestymään valitsemansa asiakaskohderyhmän parissa.  Ja he tekevät sen ilman kollegoidensa kyseenalaistamista.  Jos emme personal trainereina jotakin tiedä, otamme selvää tai ohjaamme asiakkaamme sellaisen henkilön luo, joka asiaan on vihkiytynyt.   Vedetään me personal trainerit yhtä köyttä, eikä mattoa kollegoidemme jalkojen alta, eiks joo? Samalla asiallahan tässä olemme, eli auttamassa asiakasta kohti tämän tavoitteita, kohti terveellisempää elämää :)

Kovin usein personal training mielletään asiaksi, jota vain esim. kilpailijat käyttävät. Tämä ei ihan pidä paikkansa, sillä kuka tahansa voi käyttää pt-palveluja.  Tärkeintä on vain löytää itselleen sopiva personal trainer.  Itse olen vielä oman urani alussa, mutta uskon, että 10 vuoden saliharjoittelukokemuksella ja tuon ajan alan trendejä seurattuani, oman fitness-taustan ja personal trainer koulutuksen voimin minulla on paljon annettavaa hyvin erilaisille asiakkaille. Omat arpeni, kuten paino-ongelmat, tunnepohjainen syömiskäyttäytyminen, itsetunto-ongelmat, kilpirauhasen ongelmat ja erityisesti tämä paljon keskusteltu metabolinen tuho tulevat olemaan vahvuuksiani asiakkaan kohtaamisessa, hänen tilanteensa hahmottamisessa ja hänen auttamisessaan.  Nettisivuja aletaan tässä väsäilemään varmasti jossain vaiheessa, ja ehkä facebook-sivut tulevat nopeammin auki, mutta sillä välin puskaradio saa laulaa.  Eli jos Sinä itse tai tuttavasi kaipaa apua kuntosaliharjoittelun aloittamiseen tai optimointiin, kestävyysharjoitteluun, kiinteytymiseen tai erilaisiin ruokavalioihin, laittakaa yhteystietoja eteenpäin, autan mielelläni!  Myös persuuksille potkiminen onnistuu, jos ne tavoitteiden saavuttamiset ovat siitä kiinni… taattua luolanaisen ärinää luvassa ;)



Yhteyttä saa s.postilla will.power.woman@gmail.com, tai puhelimitse 050 3639 389

Treeni-iloa jumppapirkoille ja hyviä vointeja muutenkin! Se on kevät NY!! :D


- T4Y-Personal Trainer-lisensioitu Luolanaisenne


4 kommenttia:

  1. Oi. Mahtavaa! Lisää hyviä personal trainereita mahtuu varmasti tähän maahan!

    Täällä on punttikärpänen taas puraissut käsivaivojen aiheuttaman tauon jälkeen ja persuuksille potkiminen ei olis pahitteeksi. Itse koen kuitenkin haastavimpana näin kasvissyöjänä kehitellä ruokavalio siten, että saa tarpeeksi proteiinia, joten siihen todellakin tarvitsisi ammattilaisen apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punttikärpäsen pistos on parasta! ^_^

      Kasvissyönti ja puntti on haasteellinen yhdistelmä todellakin, mutta vaivannäkö kannattaa. Periaatteessa ylenpalttinen protskun saaminen ei ole kauhean perusteltua, kasvisruokavaliosta sitä voi saada ihan tarpeeksi. Kannattaa vaan olla tarkkana siitä, että saat kaikkia välttämättömiä aminohappoja ravinnosta. Eläinkunnan tuotteissa ne on aina edustettuna, mutta kasvikunnan annissa vaan osa niistä (yhdessä yhtä, toisessa toista), eli monipuolinen ruokavalio on enemmän kuin ehdoton. :) Käytätkö soijaa, kananmunia tai maitotuotteita?

      Poista
    2. Käytän soijaa (tofua) ja maitotuotteita. Kananmunat pyrin jättämään muiden lautasille (: Päivässä menee pari rahkaa ja yksi purkillinen raejuustoa + yritän lounaalla sekä päivällisellä saada syötyä jotain proteiininlähdettä, mutta pientä kyllästymistä meinaa ainaiset soijasuikaleet tai tofukuutiot aiheuttaa :D Kotimaista lohta syön myös pari-kolme kertaa viikossa, mutta muita kaloja vähemmän ja tunaa en ollenkaan.

      Poista
    3. Minusta kuulostaa tuo systeemisi oikein hyvältä. Maitotuotteita, soijaa ja kalaa käyttämällä pitäisi saada kaikki tarvittavat aminohapot kyllä. Muistaa vaan syödä vihanneksia mahdollisimman monipuolisesti (eri värejä) :) Tuna ehkä kannattaa jättääkin hyllyyn, ainakin se purkkiversio, niin ei tuu turhia myrkkyjä.

      Poista