Tukikampanja pystyyn

Maailmasta löytyis niin paljon tärkeitä asioita, joihin voisi lahjoittaa rahaa ja aikaa ja tukeaan.  On kuitenkin tärkeää huolehtia myös itsestään; antaa elämänsä tärkeimmälle henkilölle tukea ja aikaa.  Joskus tuntuu helpommalta yrittää pelastaa maailma kuin itsensä.  Itselleni on helpompi huolehtia toisten hyvinvoinnista ja unohtaa itseni.  Omat tarpeet ovat jääneet itseltäni (liian!) usein kuulematta.  Nyt päätin kuitenkin alkaa panostamaan itseeni uudella tavalla. Lisämunuaisteni tukikampanja on alkanut!

Vasta sairastuttuani kilpirauhasen vajaatoimintaan olen pysähtynyt miettimään, miten olenkaan laiminlyönyt itseäni koko elämäni ajan.  Tästä kilpirauhasen vajaatoiminnasta on ihan turha syyttää pelkkää fitness-harrastustani. Siemen tälle sairaudelle on kylvetty jo aikoja sitten.  Ennennäkemätön fyysinen stressi varmasti vain laukaisi sen, joka olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin. Onhan tämä vajaatoiminta jokseenkin perinnöllistäkin.

Jokaisella meistä on varmasti omat kipukohtamme.  Se, miten käsittelemme niitä, on taas hyvin yksilöllistä.  Asioiden läpikäyminen on usein vaikeinta, ja itse olenkin oppikirjaesimerkki siitä, miten asioiden läpikäymisen voi hienosti välttää: Unohtamalla itsensä.  Itsensä unohtaminen on helppoa. Ei siihen tarvita muuta kuin tarvittava määrä tai tarpeeksi vaativia projekteja, joita sitten aletaan SUORITTAA.  Suorittamista voi helposti harjoittaa työelämässä, perhe-elämässä, parisuhde-elämässä, harrastus-elämässä jne.  Suorittamisesta seuraa stressiä.  Ja stressistä seuraa pitkittyessään sairastumista, kun elimistö sanoo, että ”nyt riitti”.

Suorittaminen on hienoa!  Voi painaa duunissa pitkää päivää ja saada hyvää mieltä, kun tekee vähän enemmän kuin muut ja pomot kehuu tuloksia. Parisuhteessa voi yrittää miellyttää toista niiiiiin paljon ja olla vaatimatta itselleen mitään.  Ja kun kerran kuussa toinen muistaa osoittaa kiintymystään, tuntuu se lottovoitolta. Kannatti toimia kynnysmattona!  Harrastaakin voi niin maan perkeleesti.  Verenmaku suussa painetaan aina vaan pidempiä ja kovempia lenkkejä, nautitaan endorfiineista ja toisten ihailusta.  Jopa pitsiä voi nyplätä siihen malliin, että silmissä sumenee. Kun keskittyy johonkin muuhun kuin itseensä, aika menee siivillä ja kalenteri näyttää täydeltä. Eihän siinä ehtisikään miettiä, että miltä minusta tuntuu tai teenkö asioita, joista pidän. Saati että teenkö nyt asioita, jotka parantavat elämänlaatuani PITKÄSSÄ JUOKSUSSA.

Muiden ihmisten miellyttäminen onkin muuten kätevintä ikinä.  Niin kauan kun keskittyy asioihin, joihin ei voi itse vaikuttaa, on projekti ikuinen (esim. toisten ihmisten ajatukset ja tunteet).  Itse olen tähän saakka aina keskittynyt vain miettimään, miten loukkaisin muita vähiten, miten saisin työkavereideni/esimieheni arvostusta, miten kaikki viihtyisivät kanssani eikä kellään olisi murheita, miten tuokin ihminen nyt minuun rakastuisi.  Minun ahkeruuteni tai hiusteni kampaus tai rasvaprosentti varmasti ovat niitä asioita, jotka edellä mainittuihin hyväksyviin toimintoihin vaikuttaa! Siksi pitää vaan yrittää kovemmin, olla kiltimpi, olla kauniimpi, olla lihaksikkaampi, olla rikkaampi, olla fiksumpi.

Vaan kuinka kävikään tällä toimintamallilla ja mikä on lopputulema? No ei kovin mairitteleva (= ylipainoinen ja sinkku fitness-norsu täällä moro!).  Kaikilla elämän osa-alueilla voi tulla ylikuntoon. Termi sopii mielestäni erinomaisesti myös muuhun elämään kuin urheiluun.  Kun ihminen stressaa,  alkuun tuntuu kivalta.  Elimistö (lisämunuaiset) alkavat erittää kortisolia, jonka avulla pysymme skarppeina ja ajatus juoksee.  Unta ei tarvitse kuin pari tuntia, kebab-rulla ja täält taas tullaan!  Kun lisämunuais-parat ovat joutuneet työskentelemään extraa viikkoja, kuukausia, jopa vuosia (!), ne väsähtävät. Kortisolia ei enää eritykään edes perus-elämisen verran.  Oireet ovat hyvin samankaltaisia kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassakin (ja myös hyvin yksilöllisiä).  Usein nämä kaksi vitsausta kulkevatkin käsi kädessä, tietääkseni toinen voi aiheuttaa toisen, kummin päin tahansa.  Vielä on omalla kohdallani epäselvää, miten uupuneet omat lisämunuaiseni ovat, mutta siihen saan tulokset parin viikon sisällä.

Tuloksia odotellessa lisämunuaisia voi tukea ihan kotikonstein.  Useimmille nämä ovat aivan riittäviä, ja seuraavilla ohjeilla uskon kaikkien voivan parantaa elämänlaatuaan huomattavasti ja ennaltaehkäistä tulevaisuuden vaivoja.  Henkisen stressin kanssa kamppailu on hyvin henkilökohtaista, ja siihen jokaisen kannattaa panostaa omalla tahollaan. Siihen hyviä lääkkeitä voi olla ystävien seura, meditointi, kirjojen lukeminen, opiskelu tai vaikkapa tarvittaessa psykoterapia.  Sen sijaan kaikkien meidän fysiikka arvostaa taatusti yhtä paljon seuraavia asioita: Riittävästi ja laadukasta lepoa, ravintoa sekä liikuntaa.  Jos joku väittää, ettei hänen kroppansa tule hyötymään näihin asioihin panostamisesta, voi tulla esittämään perustelunsa mulle vaikka ihan facetoface - omat hammassuojat mukaan!

   1. Lepo

Uni on välttämätöntä.  Unen aikana elimistö palautuu ja korjaa itseään. Jos tähtäät harjoittelussasi kasvuun, on muistettava että lihas kasvaa levossa, eikä siellä salilla!  Tällä hetkellä nukun enemmän kuin paljon, ihan jo siksi, että kilppari väsyttää aivan pirusti.  Tulevaisuudessa aion panostaa myös enemmän lepäämiseen, varsinkin tulevien dieettieni aikana.  Menen vaikka ilta kasilta nukkumaan, että saan yli 8h unet!  Pyrin menemään klo 22 sänkyyn, ja vähentelen valoja jo hyvissä ajoin. Venyttely on loistavaa iltapuuhaa. Luen sängyssä usein kirjaa, koen sen rauhoittavan ja unen tulevan nopeammin, kun ajatukset ei laukkaa ympäriinsä.  Otan myös melkein joka päivä päikkärit työpäivän päätteeksi.  Myös kofeiinipitoisia juomia vältän klo 15 jälkeen.

Tuntuuko tutulta? Auttaisiko myös Sinua kirjan lukeminen tai piikkimatolla makoilu?

2.  Ravinto

Ei riitä, että syö. Pitää syödä oikein. Jokaisen kroppa sietää varmasti eri tavalla eri ravinteita, joten omaa oloaan on kuunneltava, mutta lienee ihan oikeutettua väittää, että jokaisen olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että a) syö säännöllisesti (ei vain yhtä jättiateriaa päivässä, nounou nouuuuuuu!), b) syö sopivan määrän (ei liian vähän, eikä liian paljon), ja c) syö laadukasta ja monipuolista ruokaa (tee itse mielellään alusta saakka, vältä eineksiä  -  tällä pääset jo pitkälle).

Itse syön tällä hetkellä paleo-tyylisesti, koska kyseinen ruokavalio tukee elimistöni ja erityisesti suoliston toimintaa ja sitä kautta edistää lisämunuaisteni ja kilpirauhasen toipumista.  Syön aamiaisen, välipalan, lounaan, välipalan, treenijuoman ja illallisen.  Normaalisti (terveenä) söisin vielä kuudennenkin aterian, mutta tällä hetkellä yksi ateria menee nukkumiseen. Pidän lepoa tärkeämpänä nyt. Paleo perustuu siihen ajatukseen, että vältetään kaikkea, mitä ei olisi ollut tarjolla luolamies-aikana, koska tuolta ajalta ovat kuitenkin geenimme peräisin, eikä geeniperimä juuri ole ehtinyt parissatuhannessa vuodessa muuttua (toisin kuin elintarviketeollisuus!). Maitotuotteita, viljoja, palkokasveja, sokereita saati lisäaineita eivät esi-isämme käyttäneet, joten päätin sitten kokeilla, pysyisinkö itse elämään ilman niitä.  Ja aivan hyvin onnistuu.  Vatsa toimii ja ihoni ei ole ollut koskaan näin hyvässä kuosissa. Kokeilua takana siis kohta 4 vkoa.  Viljat aiheuttavat usealle meistä suolisto-ongelmia. Jos pasta-aterian jälkeen suomeksi sanottuna vatsa pömpöttää ja peräpää laulaa, suosittelen kokeilemaan jättämään kauran, vehnän, rukiin ja ohran pois ruokavaliosta kokonaan.  Entä kukkiiko naama, vaikka olet jo teini-iän ohittanut?  Heitä 2 viikoksi KAIKKI maitotuotteet pois, ja katso sen jälkeen peilistä tuloksia.  Lisää tietoa paleo-ruokavaliosta löydät täältä .

  

   3. Liikunta

Keho on tehty liikkumaan, ei ainoastaan istumaan ja makaamaan! Kannattaa harrastaa monipuolisesti erilaisia lajeja. Voimaa, kestävyyttä ja liikkuvuutta harjoittavia lajeja, kuten saliharjoittelua, kävelyä/jumppaa/spinningiä/juoksua, unohtamatta venyttelyä/joogaa tms.  Älä vedä överiksi, äläkä laiminlyö tiettyjä lajeja (yleensä tuppaa itsellään toi venyttely ”unohtumaan”… jännä.).

Aerobinen liikunta rassaa lisämunuaisia (nostaa kortisolitasoja), siksi olen jättänyt ne melkein kokonaan pois treeniohjelmastani toistaiseksi.  Teen korkeintaan matalasykkeisiä ja melko lyhyitä lenkkejä.  Salilla teen vastusharjoittelua 5 kertaa viikossa.  Liikunnan lisäksi tärkeää on myös tarpeeksi monipuolisesti huoltaa elimistöä, eli venytellä, käydä hierojalla/kiropraktikolla/ osteopaatilla/fyssarilla, tai vaikkapa joogata. Itselleni rauhalliset lajit ovat olleet aina hyvin vaikeita (eli en ole niitä tehnyt!), koska ne olisivat vaatineet sitä pysähtymistä ja rauhoittumista. Se ei suorittaja-tyttöä kiinnostanut.  Mutta koska tiedän, että kroppani sitä kaipaa, pakotan pääkoppanikin pitämään siitä. Siedätyshoitoa ;) Tänä aamuna kävin ekaa kertaa ikinä hot joogassa. Kokemus oli positiivinen, lämpö oli todella miellyttävä elementti, tuntui että lihas otti paremmin harjoitusta vastaan ja kankea emäntä pääsi jopa siihen johonki  ”koira-asentoon”… :D  Kilpirauhasvaivaisena hiki on tiukassa, mutta taisipa minullakin yksi hikipisara irrota lopputunnista. Vieressä joogaavalla ihanaisella ystävälläni Tintillä oli ihan eri meininki, nesteet lähti liikkeelle todella vauhdikkaasti ja minä kateellisena vierestä seurasin ja toivoin että oma aineenvaihduntanikin olisi joskus siinä kunnossa. Eli voin suositella, aion itse kokeilla myös hot pilatesta lähiviikkoina. Käy tsekkaa YogaNordicin tuntitarjonta ja siellä on nyt tosi hyvä viikon tutustumiskampanjakin menossa!! 

Työstän siis henkistä jaksamista ja pyrin poistamaan pään sisällä olevaa stressiä eri keinoilla, mutta fyysisen stressin vähentäminen on ehkä nopeampaa ja pienilläkin asioilla on merkitystä.  Haluan tukea fysiikkaani ja optimoida elimistöllä tasapainotilan, jotta sillä olisi parhaat mahdolliset edellytykset hormonitoiminnan ja aineenvaihdunnan käynnistymiseen.  Syön puhtaasti ja huolehdin että saan tarpeeksi ravintoaineita ja vitamiineja, lepään aina kun siltä tuntuu, ja urheilen sopivasti.  Kun elimistöni on optimaalisessa tilassa, antaa se hyvän pohjan kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja lisämunuaisten uupumisesta paranemisellekin.

Oma kaikkivoipaisuuteni sai siis kovan kolauksen, kun perusterveenä ihmisenä jouduinkin myöntymään fyysisen vajavaisuuden edessä. Pelkkä tahdonvoima ja sinnikyys eivät enää riittäneetkään.  Vaikka kuinka nytkin yritän, en pääse eteenpäin!  Syödessäni superterveellisesti ja maltillisilla kaloreilla, painoni ei laskekaan, vaan nousee. Vaikka kuinka treenaan, ei se välttämättä tuota tulosta, kun elimistö ei palaudu (kilpirauhasen vajaatoiminnan takia aineet ei elimistössä vaihdu, eikä varmasti lihaskaan kasva). Mutta otan tämän oppimiskokemuksena. Onhan suorastaan hykerrytävä rangaistus minulle, SUPERSUORITTAJALLE, ettei suorittamisesta seuraa mitään (?) palkintoa. On etsittävä uusia keinoja motivoitua, on keksittävä uusia tapoja sietää itseään.  Oli typerää ajatella, että kun saavutan tietyn kunnon, elämä on yhtäkkiä stressitöntä ja huoletonta. Olen oppinut läksyni. Eivät asiat muutu miksikään, jos en niitä itse halua muuttaa ja opettele olemaan tyytyväinen pienistäkin onnistumisista.  En enää saa palkintoa terveellisestä ja optimoidusta ruokavalion noudattamisesta karistettujen kilojen muodossa, mutta yritän oppia olemaan iloinen siitä, että tiedän tekeväni oikeita asioita kroppani eteen. Toisin sanoen, pidän itsestäni nyt aidosti huolta.

Eli mistäs tänään oltais onnellisia? No vaikkapa siitä, että olen vielä suurimman osan ajasta täysin työkykyinen. Minulla on myös ihania ystäviä, kenen kanssa esim. harrastaa, käydä Hulluilla Päivillä ja katsella leffoja. Eikä nämä ole muuten mitään elämän pieniä iloja, vaan sieltä parhaimmasta päästä ^_^  Mistä itse olet kiitollinen?  Mieti edes yksi asia ja keskity siihen hyvään fiilikseen, jota tuon asian ajatteleminen saa Sinussa aikaan.  Siitä on hyvä painaa tää päivä pakettiin :)

Palataan taas,

Thaija

Touché, my friend, TOUCHÉ!

p.s. mainittakoon vielä, etten ole lääkäri, eikä tämä ole tieteellinen artikkeli, joten kirjaimellisesti asioiden ottamista kannattaa välttää. En halua tuputtaa omia valintojani, esim. tätä paleota, mutta mulle se toimii ja suosittelen kyllä kokeilemaan sitä :) Tulen varmasti kirjoittelemaan vielä asiapitoisempaakin tekstiä, joista löytyy esim. tutkimustuloksia joihin perustan ajatuksiani ja omia valintojani. Kommentit, toiveet ja kysymykset tervetulleita näistä aiheista tietenkin!

Elämäni kesä. NOT!

Tästä kesästä oli suuria odotuksia.  Ristittiin se kaveriporukan kanssa Rakkauden Kesä 2012:ksi.  Sarkastisessa mielessä tietenkin, mutta todellisuus oli kyllä myös suorastaan surkuhupaisa.  Haaveissa oli chillailla ja treenailla sopivassa suhteessa, nauttia kesästä ja auringosta, hengata ystävien kanssa biitsillä ja terasseilla.  Kuviin asteli kuitenkin kaikkien savolaisten supersankari Vituiks-Män.

Kisojen jälkeen sunnuntaina syötiin kuin hevoset. Pizza, 2 Arnoldsin donitsia ja puoli litraa jäätelöö luiskahtivat kurkusta alas kuin huomaamatta.  Tai huomasihan sen, voin todella pahoin.  Ajattelin kuitenkin, että maanantaina takas ruotuun.  Ruotuun palaaminen sujui siinä mielessä hyvin, että jatkoin heti salitreeniä (5 krt viikossa) ja parit aamuaerobiset tein myös.  Ruokapuoli oli muuten kunnossa, mutta aina iltaisin teki mieli jotain ”hyvää”.  Paistelin proteiinilettuja ja välillä kävin hakemassa kaupasta karkkia.  Jälkeenpäin tajuan, että yksi syy himoita herkkuja oli varmasti tarpeeni täyttää tuo tyhjä tila kisojen jälkeen. Ja se tyhjyyden tunne oli iso. I S O!!

Kävimme ystäväni kanssa ihanalla viikon lomamatkalla toukokuussa Turkissa. All Inclusive ja open bar tekivät kaksikolle T & T kauppansa.  Otin muutenkin selkeästi ja tietoisesti takaisin ”menetettyjä aikoja” ystävien kanssa, eli viikonloput menivät kissanristiäisissä ja lonkero maistui.  Pian alkoi ahdistaa.  Uuden tavoitteen puuttuminen ja taustatuki puuttuivat, en osannut motivoitua tarpeeksi vain itsestäni.  Ahdistus ilmeni herkku-transsina.  Saatoin olla bileissä niin ahdistunut ja väsynyt, että katseeni alkoi ihan konkreettisesti hämärtyä ja koin kammotavan fyysistä tarvetta päästä kotiin syömään vatsani täyteen. Makuunin kautta luonnollisesti.  Ja kilot eikun kolisivat takaisin, vaatteet alkoivat kiristää, samoin vanne päässä.

Kas, jälkiruokapöytä!

Kas, 2 drinkkiä yhden hinnalla!

Viikolla jaksoi tsempata, viikonloppuisin olin aivan viettieni vietävissä.  Kuppi maistui ja hauskaa riitti.  Juhannusmatka Barcelonaan oli piste iin päälle.  Huipuin reissu ikinä, 4 päivää ihanimpien ystävieni kanssa ja loistavia muistoja.   Silti koko ajan jotenkin ahdisti.  Ihmettelin, miten mukava päivä biitsillä isolla porukalla tuntui niin epämiellyttävältä, että olisin halunnut siirtää pyyhkeeni 50 metrin päähän muista. Onneksi sangria toimi pelastavana enkelinä, sitä kun veti kuten vettä, sai aikaiseksi sellaisen tilan, ettei mikään tuntunut miltään, kaikki oli vähän ”ihan sama”.  Kotiin paluu oli ahdistava. Olo oli jo niin kurja, etten tiennyt mitä tehdä. Lähdin etsimään uutta valmentajaa ja jotakin, joka ottaisi minua niskasta kiinni. 

Pähkäilin pitkään 2 ammattilaisen välillä ja päädyin toiseen.  Kuukausi tehtiin kovaa treeniä ja todella tiukkaa ruokavaliota. Paino nousi edelleen puoli kiloa viikossa.  Palautuminen kesti normaalin 2 päivän sijaan jopa 4 päivää!  Iltaisin jalkani olivat niin turvoksissa, etten uskaltanut kyykistyä, koska pelkäsin reisieni repeävän.  Tukka alkoi lähteä päästä, huomasin irrottavani ison hiustupon harjastani joka toinen päivä, ennen sen tein kerran kuukaudessa.  Yöunet olivat mitättömiä, hikoilin öisin niin paljon, etten saanut nukuttua ja dieetiltä tuttu ravaaminen vessassa jatkui.  Tässä vaiheessa valmentaja sanoi, että nyt ei ole kaikki kohdallaan.

Samoihin aikoihin ystäväni soitteli minulle ja sanoi törmänneensä yhteen blogiin netissä, joka kertoi kilpirauhasen vajaatoiminnasta.  T huomautti minulle hellävaroin, että oireethan täsmää aika hyvin minuun, ja etten ole enää ollut oma itseni vähään aikaan, vaan masentunut, vetäytyvä, hiljainen.  Menin lukemaan ko. blogin, ja silloin se iski päälle: Kuin omia oireitaan luettelisi!  Näiden kohdalle laitoin rastin:

-  väsymys, voimattomuus, uupumus (siis se väsymys on jotain AIVAN käsittämätöntä!!)

-  masennus, alakulo, toivottomuus ja haluttomuus tehdä asioita joista on ennen nauttinut

-  unohtelu (vessan vetämisestä tuli överivaikea asia muistaa, en myöskään muistanut, mitä tein eilen jne…)

-  painonnousu ja rasvan kertyminen (varsinkin keskivartaloon, jippii nää tissit on kivat, mut vatsamakkarat ei, mä haluan kivan perseeni takaisin!)

-  keskittymiskyvyn heikkeneminen

-  aloitekyvyn heikkeneminen (pyykkivuoron varaaminen – hirrrrrrrveen hirvvvveen vaikeeta, pyykkiä kertyi 6 koneellista, kun ”en vaan saanut aikaiseksi”..)

-  tunne yleisen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin heikkenemisestä

-  vetäytyminen sosiaalisista tilanteista (ei jaksa seurustella ihmisten kanssa, ei kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin)

-  kuivat limakalvot (nenä oli hiekkapaperia)

-  hiustenlähtö

-  turvotus kasvoissa, käsissä, jaloissa jne. (naama oli (on) oikein kiva, ilmapallon muotoinen!)

-  matala ruumiinlämpö, (ruumiinlämpöni on semmonen 35-35.5 C)

-  lihaskrampit, lihasheikkous

-  uniongelmat (ai niinkö? viimeks nukkunu yhtenäiset yöunet kesällä 2011)

-  aivosumu (koko ajan samanlainen olo kuin juuri päiväunilta herättyä, ihanku katselisi itseään ulkopuolelta)

Ihan kiitettävä lista… Tuohon lisäisin vielä pelkotilat - en meinannut uskaltaa käydä öisin vessassa, kun pelotti. Lisäksi se yleinen AHDISTUS oli jotain ihan älytöntä! Oli semmonen fiilis, että olisi ollut pakko päästä ulos omista nahoistaan.  Myös kipukynnyksen madaltuminen on tyypillinen oire, yhtäkkiä kynsihuollosta kiemurtelin kivusta (ei ole todellakaan sattunut pätkääkään koskaan aiemmin) ja salilla kova treeni sattui niin, että yleensä niistä jalkaprässeistä ei selvitty kuin huutamalla.  Edelliset oireet ovat siis kaikki KILPIRAUHASEN VAJAATOIMINNAN oireita.

Oli käsittämätöntä, etten ollut huomannut omia oireitani, ennen kuin joku muu niistä mainitsi. Miksiköhän? No luultavasti siksi, että nämä oireet ovat hiipineet osaksi minua, eivätkä tulleet kertarysäyksellä. Toisekseen meillä kilteillä tytöillä on tapana ajatella, että vika on meissä. Fitness-maailma ja sen luomat paineet eivät todellakaan tue syiden etsimistä muualta!!  Ensimmäinen looginen selitys itsellenikin oli:  ”Olen huono. Minulla ei olekaan itsekuria. En ole yhtä vahva ja hyvä kuin muut. Minä nyt vaan olen tällainen. V**un luuseri. Läski.”

Tähdenlentoja fitness-maailmassa nähdään paljon. Lupaavat kisaajat käyvät ensimmäiset kisansa ja sitten häviävät kuin tuhka tuuleen.  Luulen tietäväni, minne he menevät.  He menevät kilpirauhas-helvettiin, eivätkä edes itse tiedä sitä. Minulle oli myös lähellä käydä niin. Oli hilkulla, etten jäänyt kotiin häpeämään itseäni. Häpeä uudesta ulkomuodosta ja ihmisten odotusten pettämisestä olivat (ja ovat) aivan hirveitä. Ovat ne tietenkin edelleen, mutta nyt minulla on myös diagnoosi ja tiedän, että voin vielä joku päivä voida hyvin.  

Tällä alalla paineet ovat kovat. Lehtien ja netin kuvissa alan harrastajat poseeraavat vain ja ainoastaan kisakuntoa lähetelevässä kondiksessa, illuusio siitä, että kaikki ovat aina kireitä, on helposti luotu katsojien päähän.  Toki turha tästä on vain ulkopuolista painetta syyttää, otan osan syystä omalle sairaalle pääkopalleni, joka ei halua hyväksyä itseään sellaisena kuin on.  Kisakunnon jälkeinen pullahtaminen (oi mikä ihana termi :DD ) on aivan normaalia, mutta on pakko muistuttaa, että se normaali pullahtaminen meni itselläni jo 10kg sitten.  Kai se jonkin sortin fitness-ennätys on tämäkin, että viidessä kuukaudessa on ottanu kiloja takas 18… :D

Vaikea on ollut myös suhtautua uuteen kroppaan siksi, koska rasva ei ole tullut takaisin sinne, mistä se on lähtenyt. Mä olen nykyään ihan hirvee läskimaha. Ennen suurin osa rasvoista oli jaloissa, nyt painopisteenä tuntuu olevan keskivartalo. VMP.  Hyvästi kaikki duunivaatteet, kauluspaidat ja housupuvut. EI MAHDU EI!! 

Onneksi kuitenkin koen sen pahimman ajan olevan jo ohi.  Marssin heinäkuussa yksityiselle lääkärille (kun työterveyslääkäri ignoorasi tilani TÄYSIN!) ja tämä määräsi mulle oireiden perusteella koelääkityksen, henkiset oireet helpottivat viikossa, parissa.  Siitä tietää, että lähdimme lääkitsemään oikeaa asiaa.  Mielialani nousi silmissä, pelkotilat ja ahdistus väheni melkein nollaan! Se oli huikea tunne! Enää ei asiat näyttäneetkään niin toivottomilta.  Kroppa ei tottele kuitenkaan vieläkään.  Paino jumittaa, vaikka mennään tosi maltillisilla kaloreilla. Lääkitys ei ole vieläkään annostukseltaan kohdallaan, ja voi myös olla että tarvitsen muitakin kilpirauhashormoneja kuin tuo perus tyroksiini.

Käväisin myös eräällä toisellakin lääkärillä, funktionaaliseen lääketieteeseen perehtyneellä sellaisella.  Hän epäili, että dieetin takia lisämunuaiset ovat uupuneet, jonka takia ehkä kilpirauhanenkin mennyt vajaatoimintaan.  Lisää kalliita testejä on taas tehty (mä olen niiiiiiiiiiiiiin peeaa!)  ja yritetään saada joku tolkku tähän hommaan.  Olen nyt syönyt lisäksi 3 viikkoa paleo-ruokavaliota, jolla yritetään tukea minun suolistoni toimintaa ja vissiin poissulkea kaikki mahdollisten autoimmuunisairauksien aiheuttamat tulehdukset kropassa.  Paleo, say what?  Eli täysin viljaton, maidoton, palkokasviton, soijaton ja sokeriton ruokavalio.  Ts. bye bye maitorahka :( 

Muutos ei ole ollut kovin suuri toteuttaa, vaihdoin vain aamun kaurapuuron pois ja korvasin maitorahkan kanalla ja kasviksilla.  Suurin murheenkryyni on ollut kahvimaidon korvaaminen, onneksi sen voi helposti tehdä kookosmaidolla, mutta hitto mikä duuni on roudata sitä töihin tai mukaan pulloon, jos menee kavereiden kanssa jonnekin kahville… Huoh. No mutta, mitä sitä ihminen ei tekisi terveytensä takia, eikös vaan…?

Suunta on siis oikea, mutta vauhti pirun hidas.  Toivo elää, valoa on tunnelin päässä ja plaa plaa plaa plaa., mutta mun temperamentilla ja maltilla tämä on kyllä aivan hirveää aikaa.  Haluaisin olla vaan normaali itseni ja NOPEASTI!  Harmittaa, että ilon aiheeni nykyään ovat että ”talvi tulee, saan laittaa vaatetta päälle ja verhoilla ällöttävän itseni! Eikä tarvii lähtee kotoa mihinkään ihmisten ilmoille, tiedä vaikka tulis joku tuttu vastaan ja taas saa hävetä!”  This is not me! Paitsi että on. Tällä hetkellä.  Ja pakko elää tässä päivässä ja yrittää olla itselleen armollinen.  Annan kropalleni aikaa toipua ja yritän levätä mahdollisimman paljon.  Jos tuntuu pahalta lähteä ulos tms., jätän menemättä.  Yritän myös pysytellä positiivisena ja uskoa huomisen olevan taas parempi. Tämä on perus pessimistille hirveän vaikeata, mutta kirjoittelen mm. kiitollisuus-päiväkirjaa, eli iltaisin laitan ihan konkreettisesti ylös niitä asioita, joista olen onnellinen.  Positiivista ajattelua VOI opetella ja sillä on todella suuri rooli myös ruumiin paranemisessa. Kaikki lähtee päästä.

Rakkauden Kesä 2012 oli siis katastrofi, mutta sit taas toisaalta, ei sinne päinkään.  Tällä hetkellä koen olevani rakastetumpi kuin ehkä koskaan: Ystäväni ovat olleet niin lähellä, että ovat passittaneet minut kirjaimellisesti hoitoon. Kukaan heistä ei ole hylännyt minua, vaikkei minussa ole fitnessiä enää nimeksikään. Kaikki ovat olleet kannustavia ja koen olevani tärkeimpieni silmissä hyväksytty.  Kävin lauantaina ystäväni, herra Maustemakkaran ;) kanssa kaffilla ja hän sanoi: ”En minä tykkää susta siksi, miltä näytät, vaan siksi mitä sulla on tuolla pään sisällä…”  Awwwww, mä en kestä!! Ja niinhän se varmaan on, pitäis vaan osata ajatella myös itsestään tuolla tavalla.

Tässäpä tavoitetta kerrakseen....

Lohduton ja sekava teksti tästä tuli, mutta palaan näihin teemoihin varmasti vielä yksittäinkin.  Nyt historia on siis käsitelty ja pääsen seuraavaksi kirjoittelemaan enemmän nykypäiväisistä asioistani, kuten treeneistä, ruokavalioista, onnistumisista ja haasteista. 

Pysytään positiivisina ja uskotaan että asiat järjestyy!  Koska niinhän niillä on tapana! Tänään olen onnellinen uudesta saliohjelmastani ja siitä, että sain tälle iltapäivälle ajan mun hierojalleni, JEIJ!!! :)

wakkauwella,

Tiia

 

How the hell did I get here???

Lienee paikallaan avata hieman tämän fitness-harrastuksen taustoja elämässäni, ennen kuin siirrytään nykyhetkeen.  Opiskelin tuolloin Jyväskylässä, kun ekaa kertaa ajatus käväisi mielessä.  Olin juuri liittynyt SATSin jäseneksi ja yliopistoliikunnan tunnit vaihtuivat ankaraan treenaamiseen salilla, jumpassa ja spinning-salissa.  Viimein naula tähän arkkuun oli, kuin tuolloinen ihananainen kämppikseni M. oli saanut Helsingin Sanomien vuositilauksen lahjaksi ja eräässä kuukausiliitteessä oli juttua fitness-urheilusta ja aivan huikea kuva kisaajasta (tuolloin en vielä tiennytkään, miten ko. kuvan henkilö tulisi näyttelemään suuuuuuuurta roolia elämässäni tähän päivään saakka, tosin tästä kuriositeetista kerron hieman myöhemmin….).

Vasemmalla kuukausiliitteen kuva, oikealla oma silhuetti loppudieetistä.

 

Tuosta päivästä lähtien kuva on ollut liimattuna jääkaapin tai nykyisemmin astiakaapin oveen, ja sitä olen ihastellut. A perfect body!!  Koska pidin kyseisen lajin harrastajia lähinnä yliluonnollisina jumalina, en koskaan kuvitellut voivani itse alkaa harrastamaan lajia tai näyttäväni siltä. Haahaa, pullean tytön identiteetti istuu vahvassa.  Jälkeenpäin ajateltuna en olisi ollut vielä reilun parinkympin iässä tarpeeksi kypsä lajia aloittamaankaan.  Lie ollut kolmenkympin kriisi hieman etuajassa tai muu aivopieru, kun vuonna 2010 otin yhteyttä ensimmäiseen valmentajaani Salla Kauraseen.  Silloin jotenkin tuntui siltä, että vaikka tiesin paljon treenistä ja ruokavalioista, ei enää oma tekeminen ja säätäminen motivoinutkaan. Junnasin paikoillani.  Ensimmäisessä tapaamisessa Salla ehdotti suoraan, että vedetään 1,5 vuoden projekti ja tavoitteena kisalavat. Savolainen toppahousu oli siinä vaiheessa että ”TÄH?”.

No niin vain hommaan lähdettiin, vuosi treenattiin kovaa salia ja lokakuussa 2011 alkoi 26 viikkoa kestänyt dieetti.  Taaksepäin katsoessani, voin kertoa, ettei mulla ollut HAJUAKAAN, mitä ”kovaa treenaaminen” tarkoittaa.  ”Läpsyttely” kuvaa siihenastista treenaamistani varmasti parhaiten, ja koko off-kausi menikin opetellen kovien sarjojen tekemistä, tekniikkaa, lisäravinteiden käyttöä ja oikeaoppista body-syömistä.  Dieetti oli pitkä ja helvetillinen, tosin viimeiset 6 viikkoa olin jossain ihme fitness-pilvessä ja energiaa sekä intoa riitti kuin maanisella hyvinä hetkinä konsanaan.  Vaikeina aikoina pää oli pumpulia, askel painoi ja lähimmät ihmiset sai tuta (kylläpä kyllä, fitness-narttu nosti päätään ja sivalsi kovin usein sanaisella miekallaan…).  En ole rakenteeltani kovin siro, enkä omista kunnon aineenvaihduntaa, ja puolessa välissä dieettiä, kun kalorit oltiin jouduttu jo vetämään minimiin ja aerobisten määrä maksimiin, valmentajani totesi vain, että ”valitettavasti sä vaan nyt joudut tekemään vähän enemmän duunia, kuin ehkä joku toinen”.  Ja duuniahan me tehtiin, Salla käskytti ja Tiia teki.

Meillä oli hyvä tiimi, Sallan ammattitaito laitettiin koetukselle, mutta hän oli 100%:sen luottamukseni arvoinen. Pääsin kuin pääsin lavalle, sijoituin Turun Fitness Classicin kääpiö-sarjan (alle 163cm) tulokkaissa kolmanneksi.  Se oli mahtava kokemus. Kun astelin lavalle, oli fiilis kuin ”olisi tullut kotiin”.  Lava-aika oli muutamia sekunteja, mutta jo siinä vaiheessa tiesin, että sinne minä kuulun ja sitä minä rakastan.  Saa röyhistää yhtenä päivänä rintaa rottingille ja säteillä.  Lisäksi olin myös toki ylpeä suorituksestani. Pitkäaikainen unelmani oli saavutettu ja saatoin olla sijoitukseenikin todella tyytyväinen.

Kehitys vko 1, vko 16, vko 25 ja kisat

Kisoista on nyt melkein puoli vuotta. Takana on elämäni kesä, mahtavat kelit, biitsillä löhöämistä ja elämästä nauttimista, ensimmäisen kisaprojektin tuloksista nauttimista. 

NO EIPÄ MUUTEN OLE!!!!!!!!!!!!!!!!!  Ehkä mun unelmissa ja epärealistisissa kuvitelmissani korkeintaan!

Tämän hetkinen saldo on seuraava: 

          - nolla kertaa biitsillä

          - kesän vietin pääasiassa kotona, nukkuen ja masentuen ja inhoten itseään 

         - tällä hetkellä painan enemmän kuin KOSKAAN aiemmin elämässäni, rasvaprossa on ehkä miljoona, ulkomuotoani kuvaa oikein loistavasti termi "sotanorsu"  

          - kroppa meni niin sekaisin, että olen saanut riesakseni sairauden, jonka takia joudun luultavasti loppuelämäni olemaan lääkityksellä

No niin, nyt se on sanottu ääneen. Fitness-kuplani on puhjennut.  Tämän hetkinen elämäni on siis taistelua;  Taistelen saadakseni oman terveyteni takaisin. Olenko hylännyt fitnessin lajina? En todellakaan! Vaikka se onkin suurin syy, mikä on terveyteni saattanut vaakalaudalle, on se myös antanut minulle niin paljon. Paljon viisautta ja kehittymistä pääni sisällä.  Kropan ajaminen loppuun on pakottanut pysähtymään ja kuuntelemaan itseään. Rakkaus lajia ja treenaamista kohtaan ei ole kadonnut minnekään, ja edelleen tavoitteena on nousta vielä kisalavalle.  Tulevaisuudessa aion vain tehdä asioita hieman eri tavalla. Ja terveyden ehdoilla – se on mulle nyt prio numero uno!

Seuraavaksi kirjoittelenkin sitten hieman enemmän varmasti siitä, MITÄ kaikkea aikavälillä toukokuu-lokakuu oikein onkaan tapahtunut. Stay tuned, ihanaa sunnuntaita just Sinulle :)

<3

Tipsu

 

Welcome! :)

Vuosihan siinä meni, että sain aikaiseksi aloittaa kirjoittamaan blogia.  Miksi? a) koska olen hieman aloitekyvytön ja b) koska mietin pitkään haluanko kirjoittaa julkista blogia.  Ystävänihän pääsivät seuraamaan ensimmäisen kisadieettini säheltämistä facebookin kautta, mutta nyt koen, että oma tarinani voisi julkisessa mediassa inspiroida, auttaa sekä herättää keskustelua tärkeistä aiheista.

Mitäs tässä blogissani sitten onkaan luvassa? No ei ainakaan vaaleanpunaisten lasien läpi kirjoitettua hekumointia siitä, miten  hiton siistiä fitness-elämä on joka jumalan päivä!!!! Eli jos et halua kuulla tilitystä siitä, miten välillä ahdistaa ja miten hankalaa elämä toisinaan(!!) on, lopeta lukeminen ja siirry seuraavaan blogiin. Tämä käsky on ihan Sinun omaksi parhaaksi ;)  

Teemat pyörivät varmasti hyvin pitkälle treenaamisen, kisaamisen, dieettaamisen, ruoan sekä juoman ympärillä.  En aio keskittyä siihen, mitä liikettä teen salilla ja kuinka monta toistoa, vaan enemmänkin siihen, mitkä jutut toimivat ja mistä saan fiiliksiä.  Heikkohermoisia voin myös varoittaa siitä, että blogissa käsitellän paljon pääni sisäisiä asioita ja yritetään kehittyä henkisenä olentona.  Kyseenalaistan itseäni ja kyseenalaistan muita.

Toivonkin, arvoisa Lukija, että ainoa ihminen, joka ottaa blogini ja kirjoitukseni henkilökohtaisesti, on MINÄ ITSE.  Tarkoituksena ei ole mollata muiden valintoja tai mielipiteitä, eikä aiheuttaa kenellekään pahaa mieltä. Joten mussutusta on sitten turha alkaa suoltamaan tänne, jokaisella saa olla omat mielipiteensä, minun mielipiteitä voi lukea täältä, kirjoita oma blogisi, jos haluat olla eri mieltä tms.  Kirjoitusasu tulee olemaan myös vapaa, koska kirjoitan ajatuksiani "paperille" niin kuin ne päässäni kuuluvat.  Kielioppi-Keijot ja Pilkunviilaaja-Pirkot voivat siis myös klikata tuota "seuraava blogi"-painiketta, löytyy tuosta yläpalkista vissiin.

Blogissani vilahtelee varmasti myös elämäni tärkeimmät asiat, eli perhe ja ystävät, sosiaaliset suhteet ylipäätään.  Myös tuleva personal trainerin koulutukseni ohjaa ajatuksiani varmasti, ja jos ajatuksesi kolahtaa yhteen omieni kanssa, ehkäpä voimme tulevaisuudessa miettiä valmennuskuvioita ;)  

Nyt on varmaan peloteltu tarpeeksi, ei eiköhän käydä hommiin.  Ja don't U worry, tästä on tarkoitus tehdä ihan kiva blogi ;D

<3 

Tiia