torstai 27. kesäkuuta 2013

Miten parantua?



Joo. Mää oon maailman huonoin bloggaaja.  Edellisen jälkeen on ollu tusinan verran aiheita, joista vois kirjoittaa, mutta aika on ollut kortilla. Päivätyön lisäksi illat menee hyvin pitkälti PT-hommia tehden.  Olen löytänyt aivan mahtavan porukan ja firman, jonka nimissä teen suurimman osan PT-työstäni. PinkFitness on nuori PT-firma, jonka ideologia on ”redefining fitness”, jonka itse allekirjoitan täysin. Fitness on toki kilpaurheilulaji, mutta sanan perimmäisessä merkityksessä aivan jotain muuta kuin itsensä rääkkäämistä ja elimistön sekä pääkopan viemistä äärirajoilleen.  Tällä mentaliteetilla ohjaamme tiimissä myös asiakkaitamme. Käykää tutustumassa sivuihin http://www.pinkfitness.fi  :) 



 Ja osallistukaa kisaan facebook-sivulla https://www.facebook.com/pinkfitnesspeppiina


Fitnessin nurja puoli tuntuu kiinnostavan aika monia, useita asian kokeneita mutta myös muita henkilöitä, kuten lääkäreitä, terveyden- ja hyvinvointialan asiantuntijoita, sekä ihan tavallisia kuntosalikävijöitä. Tämän vuoksi myös media haluaa oman osansa, viimeisen 2 kk aikana olen antanut yhteensä 4 haastattelua, joista muutama tulee varmasti lähipäivinä ulos, MeNaiset Sporttiin ja erääseen YLE:n asiaohjelmaankin.  On hiton hyvä juttu, että asioista puhutaan. Mikään aihe kun ei ole mustavalkoinen – fitness ei ole pelkästään parasta mitä ihmiselle voi tapahtua, eikä myöskään läpeensä paha ja epäterveellinen laji. Se on toisille ensimmäistä, toisille jälkimmäistä, ja suurimmalle osalle jotain siltä väliltä, ehkäpä hieman molempia.

Käsittämättömintä koko tässä keskustelussa fitnessin nurjasta puolesta on se, että kuplassa eläjät viitsivät ottaa osaa keskusteluihin tekemättä minkään maailman taustatutkimusta.  My way or the highway tuntuu olevan useiden blogikirjoitusten ideana.  Käsittämättömimpiä aivopieruja, joita olen lukenut viimeaikoina on ollut keskustelu siitä, että muka kilppariongelmat fitness-kisaajilla johtuisi dieetillä käytettävästä tyroksiinista.  Ihan varmasti, lajin tuntien, siellä on vaikka minkämoista mömmöä, joita käytetään dieetillä ja offillakin, joten eiköhän näitäkin henkilöitä löydy, jotka ovat hankkineet reseptilääke tyroksiinia dieetin tukemiseen. MUTTA kilpirauhashormonien ongelmat ja tämä omakohtaisestikin kokemani aineenvaihdunnan vaurio / metabolinen tuho / metabolic damage (mitä termiä haluaa käyttää) ei kuulkaas vatipäät vaadi mitään muuta kuin liikaa miinuskaloreita, liikaa treeniä ja liian vähän lepoa. Siinä on tämän sopan ainekset aivan valmiit, mukaan ei tarvita mitään muuta. Eli ihan shut the fuck up vaan tyroksiini-keskusteluinenne :D

No miksi sitten jotkut pystyvät kilpailemaan vuosi toisensa perään ja kuplassa oleminen maistuu kisa kisojen jälkeen ihan yhtä nannalta kuin aina ennenkin? Miksi toiset eivät pääse lavalle asti, kun elimistö menee rikki / romahtavat ekojen kisojen jälkeen / tuhoavat terveytensä muutamien kisavuosien saatossa? Genetiikka; Aineenvaihdunnallinen kimmoisuus; Muut perinnölliset ominaisuudet!!!!  Vittumaisintahan tässä on se, että useinkaan sitä ei voida tietää, kelle se tyhjä arpa jää käteen, ennen kuin kokeilee. Ei ole semmosta testiä, jonka tekemällä voisi varmistua, että aineenvaihdunnan ominaisuudet olisi tarpeeksi hyvät, jotta fitness-kilpailun aiheuttama rasitus elimistölle voidaan levolla ja sopivalla määrällä treeniä sekä ruokaa minimoida ja dieetistä palautua. Tough luck, mutta näin se vaan on. 

Sain sähköpostia eräältä lukijaltani (kiitos siitä!), jossa toivottiin ajatuksia aiheesta, mitä kukin voisi tehdä parantuakseen aineenvaihdunnan vauriosta, jos sellaisen on saanut itselleen kovalla työllä hankittua.  Valitettavasti tähän ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. Keinoja paranemisen edistämiseksi on yhtä paljon kuin on sairastuneita. Niin ainutlaatuisia ovat elimistömme <3  Suomessa ei myöskään ole valmentajia eikä kovin monia lääkäreitäkään, jotka olisivat asiaan perehtyneet, mutta tässäpä muutama minun näkemykseni asiaan. Näitä asioita aiheen guru Scott Abelkin muistaakseni on maininnut blogissaan.

1) LOPETA SE MITÄ IKINÄ TEITKÄÄN, MIKÄ SAI SINUT SAIRASTUMAAN!!!!!!!!!! HE-TI!!!  Käsittämättömintä PASKAA mitä sitä näkeekään tämän lajin parissa ja myös muiden ikuisten laihduttajien keskuudessa on, että vastausta haetaan uusista kisoista tai uusista laihdutustavoitteista. SIIS MITÄ HELEVETTIÄ?!?!?! Tää aihe saa mun verenpaineen nousemaan, pahoittelen jo tässä vaiheessa.  Esimerkki: Jos sä harrastat keihäänheittoa ja oot treenannu niin paljon, että sun olkapää menee jatkuvasti sijoiltaan, niin a) jatkatko sä heittämistä, vai b) lopetatko sä sen? Ei tämä ole sen vaikeampi juttu! Sä lopetat sen, TIETENKIN!! Mä en vaan voi käsittää, miten jotkut luulevat, että sen lajin/toiminnan jatkaminen, joka on sun kropan sairastuttanut pahasti, voisi olla oikea lääke paranemiseen. Mä kyllä tiedän, ei se ole helppoa päästää irti. Kuukausia tilanteeseeni herättyäni mietin vaan sitä, että ”joo nyt mä saan lääkkeet, ja sit mä oon taas terve ja voin alkaa treenaa ja pääsen kohta taas dieetille ja saan mun kropan takas ja sit mä voin taas hyvin”. Ai jeesus mä olin KUUTAMOLLA!  Minä olin saanut yhdellä ainoalla, siis YHDELLÄ VAIVAISELLA, dieetillä itselleni loppuelämän riesan ja vaurioitettua aineenvaihduntaani. Niin että mitäköhän mä ajattelin, että se seuraava dieetti tekis? Pelkkää mannapuuroa ja mansikkaa, vaimitähä? No ei, vaan tippumisen vielä korkeammalta.  Jos tie on umpikuja, niin kuinka monta kertaa kannattaa ajaa sinne ilman valoja ja satasta?   

2) LOPETA AEROBISEN VÄÄNTÄMINEN. On erittäin tyypillistä, että ne naiset, jotka tähän jamaan itsensä ajavat, ovat ajautuneet tilanteeseen, että heidän on juostava lenkkiä tai tehtävä muuta aerobista jopa 1-2 tuntia päivässä, jotteivät lihoisi.  Eksessiivinen aerobinen on täysin järjetöntä minkä tahansa lajin kannalta (paitsi ehkä maratooni, mutta käsi pystyyn, kenen ihannevartalo on viime olympialaisten maraton-voittajan look-alike????).  Älyttömät määrät aerobista ovat omiaan ohjelmoimaan meidän kehon rasvanpolttotehokkaiksi. Mitä enemmän ja pidemmälle juokset, sitä vähemmän sun elimistö kuluttaa lenkki lenkin jälkeen.  Aerobinen liikunta nostaa myös elimistön kortisoli-tasoja, ja tämä stressihormoni tuntuu olevan oikeasti kaiken pahan alku.  Jos kortisolit on koko aika koholla, tämä hormoni alkaa sotimaan kehoamme vastaan ja estämään muiden hormonien toimintaa (toki se mahdollistaa myös useiden toiminnan, mutta sitä ei tarvita siinä mittakaavassa, joita lenkki-pirkkojen elimistöt muodostaa).  Pian lisämunuaiset väsyy (eivät enää tuota tarpeeksi kortisolia) ja tervetuloa kilppariongelmat, sillä ilman kortisolia esim. T3-hormoni ei pääse toimimaan.  Sitten kun olet tervehtynyt, voit alkaa taas tekemään aerobista, mutta älä tee sitä liikaa, ja suosi intervalli-tyylistä treeniä tasasykkeisen harjoittelun sijaan. 



3) OPETTELE NUKKUMAAN JA LEPÄÄMÄÄN.  Levon puute ja unen laadun huonontuminen ovat monien metabolisen tuhon taustalla. Itse en nukkunut moneen kuukauteen kunnolla dieetillä, enkä sen jälkeen. Ensin oli niin kipeä alaselkä (LISÄMUNUAISET  huuteli siellä armoa), ja offilla sitten liian tukala olo muuten, ja unirytmi suoraan sanottuna rehellisesti viturallaan. Se, että et saa tarpeeksi unta ÖISIN, estää useiden hormonien muodostumisen, sekä kehon palautumisen. Elimistömme korjaa itseään öisin. Silloin kortisolitasot laskee todella matalaksi ja syvän unen aikana kehomme pienet krempat korjataan.  Autosi öljyt pitää vaihtaa aina öisin.

4) ALA LISÄÄMÄÄN ENERGIAA ja erityisesti hiilaria RUOKAASI MALTILLISESTI.  Pitkään kestänyt ketoosi on monille tuhon tie. Kovilla dieeteillä muutenkin hiilareita usein rajoitetaan.  Metabolisen tuhon itselläsi havaittuasi noiden 3 edellisten kohdan lisäksi ala ravitsemaan itseäsi välittömästi paremmin.  Tässä maltti on tärkeää, eli lisää esim. 5g hiilaria ruokavalioosi kerran VIIKOSSA. Jos rysäytät nopeampaa, saat takuulla kärsiä vatsavaivoista, turvotuksesta, ummetuksesta/löysästä vatsasta ja muista suolisto-oireiden herkuista.  Mutta se on faktahomma, että liika kalorien rajoittaminen PITÄÄ loppua. Eli anna elimistöllesi polttoainetta.  Ja tee se järkevästi.

5) OTA SELVÄÄ, TARVITSETKÖ LÄÄKEHOITOA. Joskus pelkät kotikonstit eivät riitä. Osaavan ammattilaisen luo meneminen, joka testaa kilpparihormonit, aivojen välittäjäaineet, ynnämuiden sisäelimiemme tilan, voi olla paikallaan.  Joskus tiettyjä hormonitoimintoja ei saada elvytettyä ilman synteettisiä lääkkeitä. Ja usein meillä ei ole kiinnostusta odotella vuosikausia sitä, että joka kuukausi tulee 2 kiloa lisää, vaikka syö ohjeiden mukaan.

6) OPETTELE UUSI AJATTELUMALLI. HYVÄKSY ITSESI JA TILANTEESI.  Mä törmään liian usein naisiin/tyttöihin, jotka ovat siellä umpikujassa. ”Mä syön 2 kertaa päivässä kanasalaatin ja juon 2 heraprotsku-juomaa, yht. 800kcal, ja käyn lenkillä aamuisin ja teen 5 salia päälle. Jos teen muuten, paino alkaa nousta heti.”  99% tämänkin tekstin lukijoista tajuaa, että nyt on taas peppu ruvella, kun on menty puuhun se edellä niin lujaa. Silti nämä naiset eivät ole valmiita lopettamaan toimintaansa, koska he lihovat. SO FUCKING WHAT??? Mitä ne pelkää? Että poikaystävä ei enää kattele sen jälkeen (ööm semmoset aivopierut sietäis saada kenkää anyways!). Vai että ihmiset ajattelee susta jotain (niinku mitä? Ketään ei oikeesti helvetin vertaa kiinnosta, jos saat 10kilon lisää, luultavasti heittävät ylävitosen! Ja ne ketä kiinnostaa muiden kilot niin paljon, niin ovatkin varmaan ihan saatanan hyviä ihmisiä, joilla on kaikki hyvin ja vara arvostella…NOT!!). Hyvin luultavasti juuri sosiaalinen paine ja se, että uskotaan, ettei mua hyväksytä jos nyt annan yhtään elimistölleni lepoa (plus muutaman kilon), on laihduttamisessa ja tietyn ulkomuodon tavoittelemissa taustalla. Tässä päästäänkin juuri siihen asian ytimeen. MISTÄ on tullut meille tyttölapsiparoille semmoinen käsitys, että meidän pitäisi näyttää tietyltä? MISTÄ tulee se paine, että pitää olla lihaksikas/laiha/fitness? Mediasta.  Kaikkien pitäisi ymmärtää, että suurin osa ihmisistä ei näytä misseiltä/malleilta/fitness-kisaajilta!! Kukaan ihminen ei ole vähemmän arvokas, kuin tätä 5 tai vaikka 50 kiloa lihavampi. 

Jos pelottaa, että asiat ja suhtautuminen sinuun muuttuu, kun et enää näytä tietyltä, on aiheellista katsoa peiliin. Se on ainoastaan SINUN OMA USKOMUKSESI. Voitko oikeasti muka edes surra niitä loisia, jotka mahdollisesti häviävät ympäriltäsi, kun peilikuvasi muuttuu? Et!! Ole vaan kuule onnellinen. Ne ihmiset, jotka rakastavat sinua aidosti ja omana itsenäsi, pysyvät ja ehkäpä jopa tiukentavat otettaan.  Jos treenaamisesta ja syömisen kontrolloimisesta irtipäästäminen on mahdotonta tilanteessa, jossa olet jo muumio-tilassa, on kyseessä mielen häiriö. Jokainen itsensä hyväksyvä ja mieleltään terve osaa lopettaa itsensä rääkkäämisen heti, kun tajuaa että homma on lähtenyt lapasesta. 

Tässä muutamia juttuja siis, joita kannattaa miettiä, mikäli metabolinen tuho koskettaa Sinua (ja ei, tämä ei ollut suunnattu pelkästään kisaajille, vaan kaikille omaksi ilokseen (???) laihduttaville ja ulkomuodostaan stressaaville henkilöille.  Kirjoittelen lisää, jos ja kun tulee muita vinkkejä mieleen :)

Ai niin ja ehkä tärkein ohje paranemiselle on: NAUTI ELÄMÄSTÄ!! Tää kesä on aiiiivan mahtava!! Salli itsellesi ihania marjoja, jätskiä, lepää ja nauti auringosta, treenaa ulkona, harrasta lajeja, jotka eivät ole talvella mahdollisia!  Liian usein elämme ”sitku”-elämää. Sun elämä on tässä ja nyt!! Ala elää sitä! Opettele elämän hetkessä, pysähtymään! Pysähdy joku aamu töihin mennessä ja nauti auringon säteistä. Nautiskele rauhassa aamukahvi ja munkkipossu kauppatorilla kiireettömänä loma-aamuna.  Sulla ei voi olla kiire mihinkään just sillä sekunnilla... Älä stressaa huomisesta, asiat järjestyvät AINA! Hymyile, edes yhdelle tuntemattomalle ilman mitään syytä. Ota hymyjä vastaan ja omista ne itsellesi, olet ne ansainnut. 

Sinä. Olet. Upea!!!!!!!!! <3 <3

t. Luolanaisenne

Luolanainen pysähtyi juhannuksena :)

16 kommenttia:

  1. Tiia, ihan mahtava kirjoitus. Taas! Paljon ajattelemisen aihetta itse kullekin. Ihania kesäpäiviä sinne!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Linda! Ja kesäpäivät jatkukoon :)

      Poista
  2. Mahtavaa tekstiä. Kiitos! Kovasti tsemppiä ja hieno homma nuo haastattelut. Näistä asioista ei taatusti puhuta tarpeeksi.

    VastaaPoista
  3. Anna mennä Tiia, mahtavaa että pääset myös muualla mediassa (kuin tässä blogissa) esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko antaa mennä, ei taida enää voida pysäyttääkään ;) Hahaa!

      Poista
  4. Tuntuu, että mediassa (ja sen myötä kaikilla keskustelupalstoilla) on vallalla ajatusmaailma, että kaikki voivat olla fitness-kuntoisia ja kaikki pääsee irti selluliitista ym. No tosiaan, heitämpä kysymyksen. Voivatko kaikki olla maratoonareita ja pikajuoksioita? Painonnostajia tai pituushyppääjiä? Tottakai voivat, mutta toiset on vaan parempia ja hyppäävät pitemmälle tai juoksevat nopeammin. Genetiikka ja lahjakkuus oikeasti määräävät aika paljon siitä kuinka pitkälle jossakin lajissa voi mennä ja millä eväillä. Kun ihmiset oikeasti hyväksyisivät terveet elämäntavat ja hyvän kunnon. Ketä se haittaa, jos takapuolessa on vähän sellua tai vatsapalikat ei aivan näy. Kai se pääasia kuitenkin on se terveys? Vai?

    -Anna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, Anna! Kyllä jokainen voi harrastaa mitä tahansa lajia, mutta yksilön ominaisuuksista on kiinni, missä lajissa voi olla huippu. Fitness on siitä erikoinen laji, ettei toistaiseksi lajin valmennuskuvioissa Suomessa osata oikein määritellä sitä, kenellä on se lopullinen geneettinen lahjakkuus lajiin, ja ketkä taas tuhoavat terveytensä vääntämällä itsensä muottiin väkisin...

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus, repeilin monta kertaa vaikka asiaa tässä olikin, pidän tyylistäsi kirjoittaa.

    Juurikin minä ajattelin tuota samaa, että syyllistetään kaikki kilppariongelmista kärsivät fitness kissat siitä että ovat varmasti käyttäneet kilpparilääkitystä dieteillään ja siksi heillä on siitä ongelma... Tälläisen kuvan siitä itse sain ja tuli kyllä paha mieli.

    Eilen kävin keskustelun erään henkilän kanssa jolla on mitä luultavammin aineenvaihdunta aivan persiillään, kilppari arvot myäs kuralla ja lääkitys siihen. Hänen kroppansa ei kuulemma kestä hiilareita ja on koittanut vaikka mitä diettejä eikä paino vaan laske. Kyseessä ei ole siis millään tavalla urheilija ihan "tavallinen" tallaaja. Koitin kertoa hänelle, että kroppa tarvitsee hiilihydraattia ja sitä pitää lisätä hiljalleen ja aineenvaihdunnan korjaamiseen voi mennä vuosikin helposti tai ehkä jopa pidempään. Moni tuntuu niin pelkäävän syömistä ja toivoo että tyroksiini lääkitys olisi kuin jokin laihdutus keino ja lahja luojalta että se paino alkaa putoamaa. (eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun keskustelimme asiasta)
    Jos ei voi hyvin, on väsynyt, kuiva iho jne niin kyllä mä ainakin kiinnittäisin huomioon siihen ravintoon, enkä odottaisi vain, että se pilleri korjaa kaiken. Ihmisten pitää itse tajuta ja haluta parantua, että ovat valmiita tekemään muutoksia siihen 800 kalorin diettiinsä. Itse voi vain sanoa ja kehoittaa parhaansa mukaan. Mutta silti niin turhauttavaa välillä, kun tietää mikä voisi jossain tapauksissa auttaa suurestikin jaksamiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen. Turhauttavaa katsella vierestä, ja jos asiasta yrittää kertoa, tuntuu että omaa kantaa ei olla valmiita muuttamaan. Törmään pt:nä paljon hiilarin pelkoon, joka on aivan käsittämätöntä.

      Viimeisimmässä Body-lehdessä onneksi hieman korjattiin sitä väitettä, että tyroksiinin käyttö mukamas laukaisisi kilppariongelmat. Se tosiaan onnistuu ihan ilman niitä :D Harmittaa tosi paljon, että laihduttajat (kisaajat tai ihan tavan liikkujat) ovat valmiita menemään niin pitkälle. Kukaan ei ole vissiin heille kertonut, että jos elämäntapojaan ei muuta, lääkkeetkin menettävät tehonsa, ja mitäs sitten ajattelivat tehdä...? Huoh... :/

      Poista
  6. Asiaa! Tää on suoraan kuin omalta näppikseltä ja sinun tarina on suoraa kuin omaa elämää pikakelaisi 8kk taaksenpäin. Paljon on opittu, parannettu mutta vielä on helvetin pitkä matka ja kivikkoinen tie kuljettavana!

    Ihanaa kesää sinulle! Muistetaan nauttia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ja voih :( No mutta hyvä, jos oppia on jäänyt käteen jo tässä vaiheessa. Musta tuntuu myös, että tää on vasta alkutaivalta, tie paranemiseen tulee olemaan vielä vuosien mittainen, jos ei jopa loppuelämän. Mutta päivä kerrallaan, ja nautitaan loppukesästä! :)

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus. Tykkään suorasta tyylistäsi! Nautinnollista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiero savolainen tykkää puhua suoraan ;D Kiitos Anu, hyvää kesän jatkoa myös Sinulle!

      Poista
  8. Hienoa etta asiasta puhutaan! Olen lukenut blogikirjoituksiasi ja nostan sinulle hattua:) Lajin varjopuolista puhutaan niin vahan...pitaisi puhua enemman! Hyvaa kesaa sinulle:) PS. Laitoin Facebookin kautta sinulle viestin, meni "other folders"-kansioon... en loytanyt muuta keinoa yksityisviestiin! :D
    Hanna

    VastaaPoista