Joo. Mää oon maailman huonoin bloggaaja. Edellisen jälkeen on ollu tusinan verran
aiheita, joista vois kirjoittaa, mutta aika on ollut kortilla. Päivätyön
lisäksi illat menee hyvin pitkälti PT-hommia tehden. Olen löytänyt aivan mahtavan porukan ja
firman, jonka nimissä teen suurimman osan PT-työstäni. PinkFitness on nuori
PT-firma, jonka ideologia on ”redefining fitness”, jonka itse allekirjoitan
täysin. Fitness on toki kilpaurheilulaji, mutta sanan perimmäisessä
merkityksessä aivan jotain muuta kuin itsensä rääkkäämistä ja elimistön sekä
pääkopan viemistä äärirajoilleen. Tällä
mentaliteetilla ohjaamme tiimissä myös asiakkaitamme. Käykää tutustumassa
sivuihin http://www.pinkfitness.fi :)
Ja osallistukaa kisaan
facebook-sivulla https://www.facebook.com/pinkfitnesspeppiina
Fitnessin nurja puoli tuntuu kiinnostavan aika monia, useita
asian kokeneita mutta myös muita henkilöitä, kuten lääkäreitä, terveyden- ja
hyvinvointialan asiantuntijoita, sekä ihan tavallisia kuntosalikävijöitä. Tämän
vuoksi myös media haluaa oman osansa, viimeisen 2 kk aikana olen antanut
yhteensä 4 haastattelua, joista muutama tulee varmasti lähipäivinä ulos,
MeNaiset Sporttiin ja erääseen YLE:n asiaohjelmaankin. On hiton hyvä juttu, että asioista puhutaan.
Mikään aihe kun ei ole mustavalkoinen – fitness ei ole pelkästään parasta mitä
ihmiselle voi tapahtua, eikä myöskään läpeensä paha ja epäterveellinen laji. Se
on toisille ensimmäistä, toisille jälkimmäistä, ja suurimmalle osalle jotain
siltä väliltä, ehkäpä hieman molempia.
Käsittämättömintä koko tässä keskustelussa fitnessin
nurjasta puolesta on se, että kuplassa eläjät viitsivät ottaa osaa
keskusteluihin tekemättä minkään maailman taustatutkimusta. My way or the highway tuntuu olevan useiden
blogikirjoitusten ideana.
Käsittämättömimpiä aivopieruja, joita olen lukenut viimeaikoina on ollut
keskustelu siitä, että muka kilppariongelmat fitness-kisaajilla johtuisi
dieetillä käytettävästä tyroksiinista. Ihan varmasti, lajin tuntien, siellä on vaikka
minkämoista mömmöä, joita käytetään dieetillä ja offillakin, joten eiköhän
näitäkin henkilöitä löydy, jotka ovat hankkineet reseptilääke tyroksiinia
dieetin tukemiseen. MUTTA kilpirauhashormonien ongelmat ja tämä
omakohtaisestikin kokemani aineenvaihdunnan vaurio / metabolinen tuho /
metabolic damage (mitä termiä haluaa käyttää) ei kuulkaas vatipäät vaadi mitään
muuta kuin liikaa miinuskaloreita, liikaa treeniä ja liian vähän lepoa. Siinä
on tämän sopan ainekset aivan valmiit, mukaan ei tarvita mitään muuta. Eli ihan
shut the fuck up vaan tyroksiini-keskusteluinenne :D
No miksi sitten jotkut pystyvät kilpailemaan vuosi toisensa
perään ja kuplassa oleminen maistuu kisa kisojen jälkeen ihan yhtä nannalta
kuin aina ennenkin? Miksi toiset eivät pääse lavalle asti, kun elimistö menee
rikki / romahtavat ekojen kisojen jälkeen / tuhoavat terveytensä muutamien
kisavuosien saatossa? Genetiikka; Aineenvaihdunnallinen kimmoisuus; Muut perinnölliset ominaisuudet!!!! Vittumaisintahan tässä on se, että useinkaan
sitä ei voida tietää, kelle se tyhjä arpa jää käteen, ennen kuin kokeilee. Ei
ole semmosta testiä, jonka tekemällä voisi varmistua, että aineenvaihdunnan
ominaisuudet olisi tarpeeksi hyvät, jotta fitness-kilpailun aiheuttama rasitus
elimistölle voidaan levolla ja sopivalla määrällä treeniä sekä ruokaa minimoida
ja dieetistä palautua. Tough luck, mutta näin se vaan on.
Sain sähköpostia eräältä lukijaltani (kiitos siitä!), jossa
toivottiin ajatuksia aiheesta, mitä kukin voisi tehdä parantuakseen
aineenvaihdunnan vauriosta, jos sellaisen on saanut itselleen kovalla työllä
hankittua. Valitettavasti tähän ei ole
mitään yksiselitteistä vastausta. Keinoja paranemisen edistämiseksi on yhtä
paljon kuin on sairastuneita. Niin ainutlaatuisia ovat elimistömme <3 Suomessa ei myöskään ole valmentajia eikä
kovin monia lääkäreitäkään, jotka olisivat asiaan perehtyneet, mutta tässäpä
muutama minun näkemykseni asiaan. Näitä asioita aiheen guru Scott Abelkin
muistaakseni on maininnut blogissaan.
1) LOPETA SE MITÄ IKINÄ TEITKÄÄN, MIKÄ SAI SINUT
SAIRASTUMAAN!!!!!!!!!! HE-TI!!!
Käsittämättömintä PASKAA mitä sitä näkeekään tämän lajin parissa ja myös
muiden ikuisten laihduttajien keskuudessa on, että vastausta haetaan uusista
kisoista tai uusista laihdutustavoitteista. SIIS MITÄ HELEVETTIÄ?!?!?! Tää aihe
saa mun verenpaineen nousemaan, pahoittelen jo tässä vaiheessa. Esimerkki: Jos sä harrastat keihäänheittoa ja
oot treenannu niin paljon, että sun olkapää menee jatkuvasti sijoiltaan, niin
a) jatkatko sä heittämistä, vai b) lopetatko sä sen? Ei tämä ole sen vaikeampi
juttu! Sä lopetat sen, TIETENKIN!! Mä en vaan voi käsittää, miten jotkut
luulevat, että sen lajin/toiminnan jatkaminen, joka on sun kropan
sairastuttanut pahasti, voisi olla oikea lääke paranemiseen. Mä kyllä tiedän,
ei se ole helppoa päästää irti. Kuukausia tilanteeseeni herättyäni mietin vaan
sitä, että ”joo nyt mä saan lääkkeet, ja sit mä oon taas terve ja voin alkaa
treenaa ja pääsen kohta taas dieetille ja saan mun kropan takas ja sit mä voin
taas hyvin”. Ai jeesus mä olin KUUTAMOLLA!
Minä olin saanut yhdellä ainoalla, siis YHDELLÄ VAIVAISELLA, dieetillä
itselleni loppuelämän riesan ja vaurioitettua aineenvaihduntaani. Niin että
mitäköhän mä ajattelin, että se seuraava dieetti tekis? Pelkkää mannapuuroa ja
mansikkaa, vaimitähä? No ei, vaan tippumisen vielä korkeammalta. Jos tie on umpikuja, niin kuinka monta kertaa
kannattaa ajaa sinne ilman valoja ja satasta?
2) LOPETA AEROBISEN VÄÄNTÄMINEN. On erittäin tyypillistä,
että ne naiset, jotka tähän jamaan itsensä ajavat, ovat ajautuneet
tilanteeseen, että heidän on juostava lenkkiä tai tehtävä muuta aerobista jopa
1-2 tuntia päivässä, jotteivät lihoisi.
Eksessiivinen aerobinen on täysin järjetöntä minkä tahansa lajin
kannalta (paitsi ehkä maratooni, mutta käsi pystyyn, kenen ihannevartalo on
viime olympialaisten maraton-voittajan look-alike????). Älyttömät määrät aerobista ovat omiaan
ohjelmoimaan meidän kehon rasvanpolttotehokkaiksi. Mitä enemmän ja pidemmälle
juokset, sitä vähemmän sun elimistö kuluttaa lenkki lenkin jälkeen. Aerobinen liikunta nostaa myös elimistön
kortisoli-tasoja, ja tämä stressihormoni tuntuu olevan oikeasti kaiken pahan
alku. Jos kortisolit on koko aika
koholla, tämä hormoni alkaa sotimaan kehoamme vastaan ja estämään muiden
hormonien toimintaa (toki se mahdollistaa myös useiden toiminnan, mutta sitä ei
tarvita siinä mittakaavassa, joita lenkki-pirkkojen elimistöt muodostaa). Pian lisämunuaiset väsyy (eivät enää tuota
tarpeeksi kortisolia) ja tervetuloa kilppariongelmat, sillä ilman kortisolia
esim. T3-hormoni ei pääse toimimaan. Sitten kun olet tervehtynyt, voit alkaa taas
tekemään aerobista, mutta älä tee sitä liikaa, ja suosi intervalli-tyylistä
treeniä tasasykkeisen harjoittelun sijaan.
3) OPETTELE NUKKUMAAN JA LEPÄÄMÄÄN. Levon puute ja unen laadun huonontuminen ovat
monien metabolisen tuhon taustalla. Itse en nukkunut moneen kuukauteen kunnolla
dieetillä, enkä sen jälkeen. Ensin oli niin kipeä alaselkä (LISÄMUNUAISET huuteli siellä armoa), ja offilla sitten
liian tukala olo muuten, ja unirytmi suoraan sanottuna rehellisesti
viturallaan. Se, että et saa tarpeeksi unta ÖISIN, estää useiden hormonien
muodostumisen, sekä kehon palautumisen. Elimistömme korjaa itseään öisin.
Silloin kortisolitasot laskee todella matalaksi ja syvän unen aikana kehomme
pienet krempat korjataan. Autosi öljyt
pitää vaihtaa aina öisin.
4) ALA LISÄÄMÄÄN ENERGIAA ja erityisesti hiilaria RUOKAASI
MALTILLISESTI. Pitkään kestänyt ketoosi
on monille tuhon tie. Kovilla dieeteillä muutenkin hiilareita usein
rajoitetaan. Metabolisen tuhon itselläsi
havaittuasi noiden 3 edellisten kohdan lisäksi ala ravitsemaan itseäsi
välittömästi paremmin. Tässä maltti on
tärkeää, eli lisää esim. 5g hiilaria ruokavalioosi kerran VIIKOSSA. Jos
rysäytät nopeampaa, saat takuulla kärsiä vatsavaivoista, turvotuksesta,
ummetuksesta/löysästä vatsasta ja muista suolisto-oireiden herkuista. Mutta se on faktahomma, että liika kalorien
rajoittaminen PITÄÄ loppua. Eli anna elimistöllesi polttoainetta. Ja tee se järkevästi.
5) OTA SELVÄÄ, TARVITSETKÖ LÄÄKEHOITOA. Joskus pelkät
kotikonstit eivät riitä. Osaavan ammattilaisen luo meneminen, joka testaa
kilpparihormonit, aivojen välittäjäaineet, ynnämuiden sisäelimiemme tilan, voi
olla paikallaan. Joskus tiettyjä
hormonitoimintoja ei saada elvytettyä ilman synteettisiä lääkkeitä. Ja usein
meillä ei ole kiinnostusta odotella vuosikausia sitä, että joka kuukausi tulee
2 kiloa lisää, vaikka syö ohjeiden mukaan.
6) OPETTELE UUSI AJATTELUMALLI. HYVÄKSY ITSESI JA
TILANTEESI. Mä törmään liian usein
naisiin/tyttöihin, jotka ovat siellä umpikujassa. ”Mä syön 2 kertaa päivässä
kanasalaatin ja juon 2 heraprotsku-juomaa, yht. 800kcal, ja käyn lenkillä
aamuisin ja teen 5 salia päälle. Jos teen muuten, paino alkaa nousta
heti.” 99% tämänkin tekstin lukijoista
tajuaa, että nyt on taas peppu ruvella, kun on menty puuhun se edellä niin
lujaa. Silti nämä naiset eivät ole valmiita lopettamaan toimintaansa, koska he
lihovat. SO FUCKING WHAT??? Mitä ne pelkää? Että poikaystävä ei enää kattele
sen jälkeen (ööm semmoset aivopierut sietäis saada kenkää anyways!). Vai että
ihmiset ajattelee susta jotain (niinku mitä? Ketään ei oikeesti helvetin vertaa
kiinnosta, jos saat 10kilon lisää, luultavasti heittävät ylävitosen! Ja ne ketä
kiinnostaa muiden kilot niin paljon, niin ovatkin varmaan ihan saatanan hyviä
ihmisiä, joilla on kaikki hyvin ja vara arvostella…NOT!!). Hyvin luultavasti
juuri sosiaalinen paine ja se, että uskotaan, ettei mua hyväksytä jos nyt annan
yhtään elimistölleni lepoa (plus muutaman kilon), on laihduttamisessa ja tietyn
ulkomuodon tavoittelemissa taustalla. Tässä päästäänkin juuri siihen asian
ytimeen. MISTÄ on tullut meille tyttölapsiparoille semmoinen käsitys, että
meidän pitäisi näyttää tietyltä? MISTÄ tulee se paine, että pitää olla
lihaksikas/laiha/fitness? Mediasta.
Kaikkien pitäisi ymmärtää, että suurin osa ihmisistä ei näytä
misseiltä/malleilta/fitness-kisaajilta!! Kukaan ihminen ei ole vähemmän
arvokas, kuin tätä 5 tai vaikka 50 kiloa lihavampi.
Jos pelottaa, että asiat ja suhtautuminen sinuun muuttuu,
kun et enää näytä tietyltä, on aiheellista katsoa peiliin. Se on ainoastaan
SINUN OMA USKOMUKSESI. Voitko oikeasti muka edes surra niitä loisia, jotka
mahdollisesti häviävät ympäriltäsi, kun peilikuvasi muuttuu? Et!! Ole vaan kuule
onnellinen. Ne ihmiset, jotka rakastavat sinua aidosti ja omana itsenäsi,
pysyvät ja ehkäpä jopa tiukentavat otettaan.
Jos treenaamisesta ja syömisen kontrolloimisesta irtipäästäminen on
mahdotonta tilanteessa, jossa olet jo muumio-tilassa, on kyseessä mielen
häiriö. Jokainen itsensä hyväksyvä ja mieleltään terve osaa lopettaa itsensä
rääkkäämisen heti, kun tajuaa että homma on lähtenyt lapasesta.
Tässä muutamia juttuja siis, joita kannattaa miettiä, mikäli
metabolinen tuho koskettaa Sinua (ja ei, tämä ei ollut suunnattu pelkästään
kisaajille, vaan kaikille omaksi ilokseen (???) laihduttaville ja
ulkomuodostaan stressaaville henkilöille.
Kirjoittelen lisää, jos ja kun tulee muita vinkkejä mieleen :)
Ai niin ja ehkä tärkein ohje paranemiselle on: NAUTI ELÄMÄSTÄ!! Tää kesä
on aiiiivan mahtava!! Salli itsellesi ihania marjoja, jätskiä, lepää ja nauti
auringosta, treenaa ulkona, harrasta lajeja, jotka eivät ole talvella mahdollisia! Liian usein elämme ”sitku”-elämää. Sun elämä
on tässä ja nyt!! Ala elää sitä! Opettele elämän hetkessä, pysähtymään! Pysähdy
joku aamu töihin mennessä ja nauti auringon säteistä. Nautiskele rauhassa
aamukahvi ja munkkipossu kauppatorilla kiireettömänä loma-aamuna. Sulla ei voi olla kiire mihinkään just sillä sekunnilla... Älä
stressaa huomisesta, asiat järjestyvät AINA! Hymyile, edes yhdelle
tuntemattomalle ilman mitään syytä. Ota hymyjä vastaan ja omista ne itsellesi,
olet ne ansainnut.
Sinä. Olet. Upea!!!!!!!!! <3 <3
t. Luolanaisenne
Luolanainen pysähtyi juhannuksena :) |